Mutka on ollut viime aikoina jotenkin todella tasapainoisen ja onnellisen oloinen. Poissa ovat kesän häröilyt ja stressailut... asiaan liittyy varmasti muitakin tekijöitä, mutta näyttäisi että sterilointipäätös oli todellakin oikea Mutkan kohdalla!! Olen todella ilolla katsellut sen olemista ja tekemistä, ja olen todella, todella onnellinen että Mutka näyttää nyt voivan sekä henkisesti että fyysisesti hyvin.

Kaisan vointi on ollut vaihtelevaa... syksyllä oli taas parempi kausi, mutta talvipakkasten tullessa Kaisan voinnissa tapahtui selvä romahdus. Nyt mennään päivä kerrallaan ja katsotaan...

Keira jäi tauolle "totisesta" agin treenaamisesta ainakin toistaiseksi. Nyt talvipakkasilla sitä ei ole voinut treenata, sillä lihakset menevät jatkuvasti jumiin. Muutenkin, kun sairasteluja ja taukoja on Keiran kohdalla ollut pidempään, ei kehittymistä oikein ole voinut tapahtua, joten katsoimme että ainakaan valmennusrengas ei ole tällä hetkellä Keiralle oikea paikka.  Keira jatkaa treenejä säännöllisen epäsäännöllisesti, ja toko on toistaiseksi sen päälaji.

Tokorintamalla (tai oikeastaan kaikessa harrastamisessa) oli pari kuukautta hiljaiseloa, mutta nyt ollaan taas sitäkin intouduttu tekemään. Kassellaan sitten, milloin seuraaviin kokeisiin uskaltauduttaisiin. Marsukin on toki aloittanut jo tokon treenaamisen - hienosti menee jo maahan, ja seuraamistakin pientä pätkää imuttamalla (on muutes suhteellisen ahne pentu!! Ensimmäinen laatuaan meidän talossa, joten ajattelin käyttää sitä hyväksi ja tosiaan ainakin yrittää tuota seuraamista imuttamalla).

Mulla ajatukset ovat viime aikoina pyörineet paljonkin koiramaisten asioiden ympärillä, vaikka oma harrastaminen onkin ollut satunnaisempaa. Aloitin nimittäin koirahierojaopinnot, ja opiskelu on ollut äärettömän mielenkiintoista! Itse hieronnan lisäksi ollaan tähän mennessä opiskeltu myös homeopatiaa (josta kiinnostuin välittömästi...postista on jo tilattuna ensimmäinen pakkaus homeopaattisia aineitakin  ), ravitsemusta, käyttäytymistä jne., ja on ollut kyllä monilla tavoin ajatuksia herättävää! Nyt olen pikkuhiljaa uskaltautunut ottamaan myös ensimmäisiä hieronta-asiakkaita. Koulutukseen kun kuuluu hierontaharjoittelu vähintään 40 eri koiralla.

Semmossia... kesää kohti mennään ja kaikenlaiset tuulet puhaltelee.. kerrotaan niistä sitten myöhemmin lisää!

Mietin katselisinko vielä seuraavaan kiertoon, mutta totesin sitten, ettei siitä ole yhtään mitään hyötyä. Niinpä Mutkan leikkaus tapahtui aika nopealla aikataululla, ja nyt leikkauksesta on jo pari viikkoa. Mutka on ollut maailman kärsivällisin ja reippain potilas - ei paljon tötterö päässä ole neitiä häirinnyt, ihan hyvin senkin kanssa voi syödä, juoda ja tunkea sänkyyn meidän väliin nukkumaan. :) Kaikin puolin Mutka on ollut todella hyvällä mielellä... jopa nytkin kun haavan ympärysihon toipumisessa tuli pientä takapakkia. Iho haavan ympäriltä nimittäin ärtyi (ilmeisesti sisäisten tikkien vaikutuksesta) ja jotta saadaan iho paranemaan, piti tötterö taas palauttaa neidille päähän. Kehitin kyllä myös yöpaidasta hienon kimonon jota voidaan käyttää silloin kun ollaan itse paikalla. Pahus, se olis ollut varmaan kuumaa kamaa viime viikonlopun koirien muotinäytöksessä, harmi kun missattiin!! ;)

Ennen Mutkan leikkausta käytiin myös tokokokeessa. Mutkan ensimmäinen AVO-koe meni aika lailla penkin alle... suurimpana syynä se, että pari liikettä oli epävarmoja, kiitos laiskan treenaamisen. Mutta kyllä oli neiti muutenkin ihan kuutamolla (kiitos stressin)!!  Meiltä oli myös perusasennot hukkuneet kokonaan... siitä en kyllä saa syyttää kuin itseäni, kun vaihdoin seuraamisen täyskäännöksen paria viikkoa ennen koetta selän takaa kierroksi. Luulen, että Mutkalle jäi vähän epäselväksi, että mites siihen perusasentoon sitten muissa liikkeissä tullaan. :-/
Keiran esiintyminen puolestaan oli todella iloinen yllätys! Pientä haparointia siellä täällä... mutta mikä tärkeintä: vire säilyi ihan ok:na koko ajan ja Keira jopa nostatti itse itseään liikkeiden välissä! Yhtään nollaa ei rivissä ollut, mutta kun epäpuhtautta oli useammissa, niin pisteet ei ihan ykköseen riittäneet: 242p ja 2-tulos siis. Mutta olihan tämä nyt pitkästä aikaa kunnon tulos!! Ja vaikka Keirasta näki että se oli paikoin epävarma, se pystyi kuitenkin toimimaan paineessa. Esim. ruutuun lähetyksessä jäi ensin puoleenväliin hömöttämään... normaalisti tässä kohtaa ei olisi enää mitään toivoa, mutta toisella käskylläpä Keira menikin ruutuun! Hieno prinsessa K! <3 Tästä jatketaan lokakuussa! En nimittäin ehdi EVL:n liikkeitä saada kuosiin seuraavaan kokeeseen mennessä, joten yritetään nyt vielä VOIvotella sen ykkösen arvoisesti...

Ja sitten se tärkein uutinen: ollaan muuttamassa uuteen kotiin, keskelle aitoa maalaisympäristöä! ;) Löysimme paikan, jota jo pari vuotta olemme etsineet: vanha maatila Lemillä navettoineen ja aittarakennuksineen... maata 0,8ha ja loputtomat lenkkimaastot. Talokin on rakennettu 1980-luvulla, joten pintarempoilla pärjätään toistaiseksi... mutta on sitä ollut urakkaa siinäkin! Kaksistaan arki-iltaisin tuhraamalla kun ei ihan älyttömiä saa aikaan. Mutta nyt näyttää jo aikas hyvältä: huoneiden pintaremontit alkavat olla valmiina, koira-aitaus rakennettu ja uusi keittiö saapuu perjantaina. Vanha koti on siis myynnissä: http://kuluttaja.etuovi.com/kohde/238752 Saapi vinkata tutuille! ;D

Rempan takia ei koirien kanssa olla oikein mitään ehditty touhuta (senkin puoleen Mutkan leikkaus sattui aika optimaaliseen aikaan), oikein hävettää!! Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että kohta niillä on sitten paljon paremmat tilat temmeltää. Ja tulevaisuudessa navetassa oma treenihalli! ;)

Kyllähän niitä kaoottisia ratojakin mukaan mahtuu, mutta suuri osa heinäkuun radoista on kuitenkin olleet ihan hyviä. Ja nollat on menneet johonkin tyhmiin pieniin juttuihin. Edellisviikonlopun Mikkelin hyppäri ja eilinen Kouvolan agirata varsinkin oli oikein toivoa herättäviä... eiköhän se täydellinen fiilis ja tuloksetkin sieltä ole vielä tuloillaan! Ja siihen nähden, että muutaman viime viikon Mutka on ollut taas valeraskaana (eli ei todellakaan ihan parhaassa kisakondiksessa), se on suurimmaksi osaksi tehnyt töitä todella hienosti. Hieman epätarkkuutta on ollut hyppäämisen kanssa, ja pitääkin ottaa tässä muutaman viikon kisatauon aikana vähän hyppysulkeisia... Kontaktit puolestaan saatiin pienellä muistuttelulla taas ihan mukavaan kuosiin... nyt ei vaan auta lipsua yhtään!

Alan tosiaan pikkuhiljaa löytää oikean fiiliksen tuon otuksen kanssa radalla. Noilla edellä mainituilla Mikkelin ja Kouvolan radoilla olo oli jotenkin tosi luottavainen ja ohjaaminen määrätietoista... minkäs sille sitten mahtaa jos pikkuvirheitä tapahtuu. Mutta koko ajan oli sellainen olo, että tässä oikeesti tehdään täysillä töitä yhdessä. Hitsi, mistä tuon saman latautumisen löytäisi jokaiselle kisaradalle??!! Perjantain epikset puolestaan oli nimittäin hyvä esimerkki siitä kun sitä latausta ei ole ollenkaan... homma menee itseltä ihan himmailuksi ja Mutka vaistoaa sen etten ole ihan kartalla... tuloksena täysi katastrofi! :) On tuo niin halvatun hektinen tuo koira... mutta juuri niin ihanan haastava kuin oikean agilitykoiran kuuluu olla!! Kun koira on noin motivoitunut, niin väkisin siinä ohjaajakin motivoituu tekemään töitä... ja sitä tosiaan joutuu tekemään tuommoisen koiran kanssa paljon. :) Huomenna starttaa sitten myös uusi kausi myös valmennusrenkaasta, ja odotan oikein innolla treenejä uuden porukan kanssa!

Alla kuva Mutkasta Mikkelin kisoissa (mitenniin ei belkkari taivu??!) sekä siskospotretti Mutkasta ja Hilmasta. Kuvat on ottanut Mika Virtala. Kiitoksia Mikalle ja Suville upeista kuvista!

Keira-parka on koko loman ajan ollut saikulla. Keväällä alkanut mystinen oikean etujalan ontuminen (tai paremminkin nostelu) ei vaan ottanut parantuakseen, ja useiden lääkärikäyntien jälkeen vietiin Keira sitten viimein spesialistille Kouvolaan. Aiemmin tehty diagnoosi, eli että varpaassa olisi irtopala, ei ilmeisesti kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan vika löytyi oikeasta kyynärnivelestä. Kaikenmaailman kuvausten jälkeen selvisi, ettei nivelessä kuitenkaan onneksi ole mitään rikki - se on vaan päässyt jossain kipeytymään eikä ole paranut missään vaiheessa kunnolla... me kun oltiin hoidettu vain varvasoireita. :-/ Niinpä Keira sai "tuomioksi" ensi kahden viikon totaalilevon. Voitte kuvitella mitä tuskaa se oli tuolle pienelle sähikäiselle... ja myös itselle katsoa kun toinen pursuaisi intoa, mutta kaikki piti kieltää! Nyt ollaan sitten pikkuhiljaa ruvettu taas liikkumaan, ja kontrollissa kaikki näytti hyvältä! Joten jospa Keirulainenkin viimein pääsisi taas harrastusten pariin!
Uiminen on tunnetusti hyvä kuntoutusmuoto, ja kaikista Sampon epäilyistä huolimatta sain kuin sainkin keirulaisen uimaan! Hieman "pakotteita" piti ensi käyttää, eli uin itse vieressä ja pidin pelastusliiveistä kiinni... mutta viimein tyttönen haki palloa vedestä ihan ite! Myös Kaisan "pakkouitin", jotta saatiin sen olo hieman helpottumaan. Ja Mutkaa nyt ei silleen ihan kamalasti tarvii houkutella veteen...

Kaisalle nämä helteet on olleet todella tuskallisia!! Lenkit on jääneet senkin osalta todella vähiin, ja vähän viileämmällä kun on yritetty käydä, niin sekin tuntuu käyvän mummon pumpun päälle tosi kovasti. Yhtenä päivänä mummo väsähti niin kovin, että jouduin kantamaan sen metsästä pois!! Silloin ei siis ollut mitenkään erityisen kuuma, eikä lenkki todellakaan ollut pitkä, mutta tuossa kunnossa siis ilmeisesti kuitenkin liikaa. Onneksi tuon jälkeen on Kaisa taas voinut paremmin... pitäisikin taas kohtapuolin varata aika kontrolliin, jotta nähdään mihin suuntaan veriarvot ovat menneet. Kovin vanhettuu ja heikkenee mummeliparka, ei mahda mitään...

Alla vielä pari kesämuistoa... eihän se onneksi tähän lopu vaikka työt alkaakin. Mutta helteet saisi kyllä mun puolestani loppua!!

2.-4.7. oltiin Ylöjärvellä Agirodussa. Yövyttiin Tampereella hotelli Rosendahlissa, ja olin oikein yllättynyt miten lunki matkalainen ja hotellieläjä Mutka oli! Olin varautunut paljon pahempaan. ;) Kaisa oli viikonlopun ajan Titillä hoidossa, ja siellä olikin mennyt lapinpoikien kanssa oikein kivasti. Suurkiitos taas Titille mummon hoidosta!!
Yhteensä kisattiin viiden startin verran, ja perjantain virallinen kisa sekä joukkuerata olivat meidän parhaat vedot. Muut radat sitten olikin enempi ja vähempi p:stä ja OpenClass-radan, joka oli aivan totaalinen katastrofi, jälkeen hävetti niiin paljon, että mieli teki samantien purkaa teltta, hypätä autoon ja painua johonkin hevonkuuseen missä ei agilitysta olla ikinä kuultukaan! Noh, älytön helle ja  rankka kisarupeama takana... voiko olettaa että nuori koira on enää kovin skarppina??!! Eikä sitä kyllä ollut ohjaajakaan...
Perjantaina radalla luulin, että nollaa pukkaa, mutta harmittavasti meille tulikin puomin alastulovirhe. Jäin taas jotenkin tosi pahasti kuoppiin, ja Mutka kääntyi minua katsomaan ja tipahti liian aikaisin puomilta pois. Tuomari tosin seisoi keskellä kenttää eikä lähelläkään puomia, mutta kai se näkyi sinnekin asti. ;D Enivei, rata oli hyvä ja paketti kaikinpuolin kasassa.
Joukkuekisa oli ehdottomasti viikonlopun hauskin kokemus, siitä kiitos joukkuekavereille!! Joukkueessamme Mustattassut Mutkalla kisasi siis nimensä mukaisesti kolme "Mustaa tassua" eli Tuijan kasvatit Kiira ja Sari, Myyrä ja Merita sekä Kaino ja Tanja sekä meitin Mutka. Itse tykkäsin Niina-Liina Linnan tuomaroimasta radasta valtavasti, vaikka se haastava olikin. Kaikilla meillä rata meni tosi kivasti, ja Tanja "ei myös edes harrasteta agilitya" ja Kaino tekivät kyllä hienon debyytin kisaradoilla!!  
Mutka oli joukkueradalla aikas super! Niinpä... heti kun vaaditaan vähän teknistäkin osaamista eikä vaan juosta tuhatta ja sataa kuten ykkösen radoilla yleensä, niin jo vain sujuu! Yksi väärä putki sattui matkan varrelle, ja se pistettiinkin sellaiselle haitarille, että ratahenkilökin meni aivan hämilleen. :D
Mustientassujen ja Mutkan menoa voi katsella osoitteessa: http://users.kymp.net/sampo-kokkonen/videot/mm.wmv
Muista radoista ei sitten paljon jäänytkään muisteltavaa... päällimmäisenä vain se, että kontaktit on taas päässeet aika karmeaan kuntoon! Ja oikeastaan syynkin tähän tiedän: liian tiheä palkkaus treeneissä! AvoSM-karsintaradalla jäi harmittamaan, kun en huomannut kepeillä tapahtunutta virhettä vaan jatkoin matkaa... seurauksena siis hyl.  

Viikossahan ei ihmeitä tapahdu, ja vielä kun viikko oli tosi kiireinen (ja helteinen!!) niin kontakteille ei ihmeitä ehditty tehdä ennen Mikkelin kisoja. Ja eipä ne sielläkään siis kummoiset olleet. Mutta nyt täytyy sanoa, että "onneksi" sunnuntain aamuradalla tuli A:n alastulolta virhe. En nimittäin tätä itse huomannut, vaan luulin että teemme puhdasta rataa... kunnes viimeinen rima tuli alas!! Voi elämä että olis sylettänyt jos nolla olis mennyt siihen! Viikonlopun saldo 15, hyl, 10, hyl... ei kummoinen, mutta videolta katsottuna radat olivat ohjauksellisesti ihan jees (niitä kontakteja lukuun ottamatta). Ja lähdöt sujuvat nyt hyvin... pelkäsin, että OpenClass-radalle karkaamisen jälkeen olen taas pulassa noiden lähtöjen kanssa (mikä ihme siinäkin oli etten silloin palauttanut... muka "tärkeä" rata... pöhhöh). Mutta M pysyi loistavasti paikallaan (tosin viimeisen radan lähdössä oli jostain syystä mennyt maahan...) Ja kepit, joissa on monesti sählätty kisoissa, sujui joka radalla aivan upeasti ja aivan täydestä vauhdista!

Välillä masentaa, että oonko oikeasti vaan niin surkea ohjaaja, etten saa tuota koiraa koskaan edes kakkosiin!! Mutta... jos koira ottaa ohjaajasta kaikki pienimmätkin olkapään heilautukset ja pikkurillin vilautukset ja etenemä esim. Mikkelin hyppärillä oli 5,31 m/s, niin sanoisinpa että ei oo helppoo!! Ihmettelin lauantain toisella radalla, miten Mutka voi ohittaa esteen, kun olen kutsumassa takana ja hyppy oli aivan suoraan sen edessä. Video sen sitten paljasti: mun oikea olkapää liikahtaa parin sentin verran ja se näköjään riitti!! Voi hesus tuota koiraa... se on agiradalla niiiin korkeassa vietissä, että reagoi aivan kaikkeen aivan todella nopeasti! Mikähän mun opetuksessa menee pieleen, kun molemmat koirat, jotka olen pennusta asti kouluttanut agilityyn, on radalla ihan pimeitä ja aivan äärimmäisen herkkiä ohjaukselle!!?? :D
Lohduttavaa on se, että vaikka tuloksellisesti on nyt rämmitty kisasta toiseen vähän miten sattuu, niin kehitystä tapahtuu koko ajan. Kun sinne kolmosiin toivottavasti sitten joskus päästään, niin eipähän tarvi siellä sitten ihmetellä ettei koira hae keppejä, irtoa mihinkään tai selviä jostakin haastavasta kuviosta. ;) Vaikka haastavaa on tuon otuksen kouluttaminen, niin en kyllä vaihtaisi tuota sähikäistä ikuna mihinkään... on se vaan niin mieletön menijä!!

Juhannus meni rauhallisissa ja oikein mukavissa merkeissä Savonlinnan suunnalla Sampon tädin mökillä pikkuisessa saaressa. Kaisa vietiin hoitoon, kun sen pitäminen saaressa (ja jo se roudaaminen veneellä sinne) olisi ollut aika hankalaa. Mutka ja Keira ottivat sitten  kyllä saarielämästä kaiken ilon irti, ja Mutka osoittautui varsinaiseksi vesipedoksi... ja -pelastajaksi! :) Ystävällisesti M hyppäsi "pelastamaan" joka kerran jos sukelsin tai uin hänen mielestään liian kauaksi. Onkiminen osoittautui hieman haastavaksi, kun neidin mielestä oli tosi hauskaa hypätä ongen kohon perään järveen. :D Lisäksi Mutka olisi kovin halunnut auttaa Sampoa tavaroiden haussa. Sampo vei ensin meidät saareen ja lähti sen jälkeen veneelllä hakemaan tavaroita autolta... Mutka oli kuitenkin sitä mieltä, että eihän iskä nyt yksin reissusta selviä...

1. "Hei, mihis se nyt lähtee?"

2. "Hei kaveri, tarviskohan se apua??"
"Nääh, hyvin se pärjää."

3. "No, okei sitte... "

4. "Ei hitsi, kyllä mää ny meen!"

5. "Pirulainen, kylläpä se soutaa kovaa!"

6. "Äh, luovutan. Menköön sitte."

Keira lempipuuhassaan:

Mutka lempipuuhassaan:

Sampo valmistamassa juhannusaaton gourmet-ateriaa (bongaa kuvasta myös bordercollie):

Aattoyönä oli järvellä kaunista ja rauhallista:

Sunnuntaina Hanna Helminen Jyväskylästä tuli kouluttamaan meidän tokotreeniporukkaa, ja tämän myötä löytyi taas kauan kadoksissa ollut innostus tokoonkin. Hannan koulutus oli TODELLA hyvä, ja myöskin erittäin tarpeellinen muistutus siitä, miten hauskaa toko voi olla sekä koiralle että ohjaajalle. Hanna näytti muutaman pätkän myös omalla koirallaan Kitillä... ja kyllä siinä tämmöiset tavikset sai vaan haavi auki ihmetellä... ihan mieletöntä menoa!! Ja koira nautti silminnähden joka hetkestä.
Mulla oli siis koulutuksessa mukana sekä Keira että Mutka. Molemmilla otettiin seuruuta, ja lisäksi Keiralla tunnaria ja Mutkalla luoksetulon pysäytystä. Seuruussa Hanna kehui Mutkan motivaatiota tehdä töitä, mutta paikka pitää kuulema saada hallintaan. Nyt neiti lähtee helposti "keulimaan". Olen jotenkin ajatellut että pieni edistäminen ei haittaa, kunhan koira on innokas, mutta tottahan se on, että kyllä siinä paikka sitten kärsii sivuttaissuunnassakin ja etenkin käännökset vasemmalle ja täyskäännökset ovat vaikeita. Niinpä paikkaa lähdettiin systemaattisesti korjaamaan. Kuulema muuten palikat ovat aivan kohdallaan, joten kun neiti malttaa pysyä oikealla paikalla niin seuruu on sitten siinä! Mie kovasti yritin kertoa, että mun mielestä Mutka on vieläkin välillä vähän "aneeminen" seuruussa, mutta kuulema se ei vaikuttanut ollenkaan aneemiselta. :D Pitäs vissiin ihan oikeesti videoida enemmän tota seuruuta, sillä niinä kertoina kun olen videoinut, minusta on tuntunut että seuruu on jotenkin laimeaa... mutta videolta se näyttää sitten ihan hyvältä! 
Keiran seuruu näytti ja tuntui teknisesti ihan hyvältä, ja keskityttiinkin kestävyyteen. Sain vinkkejä siihen, miten nostattaa ja tsempata Keiraa seuruussa ja liikkeiden välillä... ja ehdottomasti kuulema palkaksi lelu, kun se syttyy niistä hyvin. Opeteltiin, että lelu on puoliksi näkyvillä ja Keira saa vapautuksen jälkeen napata lelun mun taskusta/kainalosta. Tällä toivottavasti saadaan myös alun kontakti kuntoon... neiti kun helposti tiputtaa hetkeksi kontaktin kun lähdetään liikkeelle. Äh, taas yksi turha tapa, jonka ohjaaja on vaan antanut toistua...
Tunnariin saatiin aivan loistavia vinkkejä! Tällä kertaa onneksi Keira teki meidän demonstraatiossa" kaikki mahdolliset tempaukset mitä vaan voi keksiä! :D Olen vissiin turhaan ollut huolissani siitä, että palautus on hidas... Hanna oli sitä mieltä, että haistelutreenien kautta tulee Keiralle varmuutta koko suoritukseen, eli kun haistelu saadaan sujumaan niin sen jälkeen sujuu palautuskin. Jo kentällä (ja kentän vieressä pöpelikössä) tehdyt haistelutreenit sujui ihan kivasti, joten siitä on hyvä jatkaa kotona! 
Mutkalle pyysin vinkkejä luoksetulon pysäytykseen... tätä kun ei olla vielä treenattu ollenkaan, sillä olen pelännyt vauhdin kärsivän. Vinkit tähänkin olivat loistavia, ja Mutka oli hommasta aivan innoissaan... jospa saisinkin tehtyä tuosta pysäytyksestä sille yhtä kivaa kuin  juoksemisesta. :)
Jokaisella koiralla (yht. 10 kpl) tehtiin koulutuksessa vähän eri juttuja, joten lähes kaikki liikkeet tuli käydyksi läpi. Lisäksi Hanna neuvoi ja näytti, miten liikkeitä voi treeneissä ketjuttaa ja miten treenataan siirtymiä liikkeestä toiseen, ettei koiralle jää "tyhjiä hetkiä" kehässä. 
Koko päivä siinä meni, mutta oli ehdottomasti sen arvoista!! Niin suuri motivaatiopiikki tuosta tuli, että eilen olin enemmän innoissani illan tokotreeneistä kuin iltapäivän agitreeneistä... vaikka agiliitelemään päästiin ekaa kertaa kolmen viikon juoksutauon jälkeen!

Eipä tuo kolme viikkoa näytä Mutkan liitelyihin juuri vaikuttaneen... ja taukohan tunnetusti tekee ihan hyvää. M oli ihana iloinen ja innokas itsensä, ja kontakteillakin malttoi yllättävän hyvin... vähän tavallista enemmän jouduin pallolla muistuttelemaan, että mites siellä alastulolla oltiinkaan. Lisäksi vaikutti että neiti on pikkaisen jumissa, joten varasin samantien hierojan molemmille neideille, ja sainkin ajat jo ensi viikolle. Ensi viikolla olis sitten taas pitkästä aikaa kisojakin tiedossa... 
Myös ensimmäistä kertaa agility"urallani" pääsen tänä vuonna osallistumaan Agirodun joukkuekisaan! Heinäkuussa Ylöjärvellä starttaa siis hurjaakin hurjempi käyttötervutyttöjoukko "Mustattassut Mutkalla"! :) Ilmoittautumiset lähti myös muihin Agirodun kisoihin... tavoitteena osallistua Finnish Open -finaaliin... vai mitensenytoli?! ;)

Jälkeä ollaan tässä pariin otteeseen tehty, ja lauantaina molemmat neitokaiset tekivät ihan valtavan hienoa työtä! Keiralle helpotin hieman edelliskerrasta, ja nenä pysyi maassa todella hienosti koko jäljen ajan. Myös Keiran ilmaisut on todella hienoja. Mutkan jäljestä tuli vahingossa pikkaisen liian vaikea, mutta osaamistasoonsa nähden M suoriutui hirmu hyvin. Tein pitkästä aikaa myös esineruudun, ja olis kyllä pitänyt saada Mutkan suoritus videolle... niin upeasti neiti juoksi suoraan takalinjalle, nappasi esineen ja palautuskin tuli suoraan luovutusasentoon! Kuka ihme sille on opettanut tuon??!! :D 

Tuo Hannan koulutus ja sen jälkeiset omat treenailut aukaisi taas silmät siihenkin, miten upean motivoituneita nuo mein neidit on tekemiseen! Ei paljon tarvi pyydellä ja anella, aina ollaan valmiina! Kun vaan ohjaaja osaisi ja malttaisi ja tekisi töitä määrätietoisesti, niin eihän näiden kanssa ole kuin taivas rajana. :)

Lisätääs tähän vielä kesäinen kuva Mutkulaisesta... onhan se omalla tavallaan ihan kaunis. ;)

Tässä parin kuukauden aikana ei nyt mitään suurta ja mullistavaa ole tapahtunut. Mutkan kanssa ollaan käyty muutamat agikisat, jotka on menneet vaihtelevalla menestyksellä. Jossain vaiheessa koin jo aikamoisia epätoivon hetkiä koko agin kanssa kun tuntui että mikään ei taas suju!! Lähdöt ja kontaktit alkoi lipsua aika pahasti, ja tuli kyllä Tuijan koulutus siinä vaiheessa niin oikeaan saumaan! (Kiitos taas kerran!!) Palattiin taas maan pinnalle, että tarttis vissiin tehdä jotain asialle eikä vaan höyrytä eteenpäin. ;) Ja niinpä palattiin kontaktiharjoittelussa pari pykälää taaksepäin, ja eihän siinä kauan mennyt kun homma alkoi näyttää taas siltä miltä pitää! Seuraavissa Tuijan treeneissä saatiinkin jo sitten kehuja eikä vaan risuja. ;D Tosin muutaman maksetun treenin vaati että lähtö ja kontaktit saatiin taas kohdilleen... käytiinpä mm. tuossa huhtikuun puolessavälissä oikein Mikkelissä asti nolaamassa itsemme, kun ensimmäinen rata meni puomia kouluttaessa (eikä oikein onnistunut se koulutuskaan...) ja toiselle radalle ei sitten päästy lainkaan kun neiti sikaili lähdön ihan totaalisesti!! Vaan... kyllä kannatti! Seuraavissa kisoissa Imatralla Mutka toimi kuin unelma niin lähdössä kuin kontakteillakin... harminharmi kun pari omaa kämmiä piti sitten sielläkin tietty tehdä! Sen jälkeen ei sitten kisoihin olla päästykään, ollaan vaan peruttu jo ilmoitettuja kisoja, sillä neti aloitti juoksut... tietty just silloin kun saadaan homma oikeasti toimimaan ja kisojakin olis ollut roppakaupalla tarjolla!! Mutta eiköhän noita kisoja riitä kesällekin, ja se virekin sieltä löydy taas juoksutauon jälkeen. Imatran hyvään kisafiilikseen saattoi vaikuttaa myös samana aamuna tekemäni jälki Mutkalle... vissiin tuo vaatii jotain aivotyöskentelyä ennen rataa, että malttaa sielläkin kuunnella. :) Eli jatkossa, jos vaan mahdollista, puretaan höyryjä jollain keinoin ennen kisoja.

Tottista ollaan tehty hävettävän vähän, mutta ne treenit mitä ollaan tehty, on kyllä laadullisesti olleet erittäin hyviä! Mutkan seuruu on parantunut huomattavasti sen jälkeen kun tein mielenkiintoisen havainnon: jostain syystä "sivu" ja "seuraa" merkitsevät Mutkalle eri asioita. Olen käskenyt aina "sivu"-käskyllä viereen ja liikkeelle on lähdetty "seuraa"-käskyllä. Tosi helposti Mutka alkaa ottaa etäisyyttä sivusuunnassa... ei paljon mutta ärsyttävän verran kuitenkin. Aloin systemaattisesti korjata tuota paikkaa pysähtymällä ja käskemällä "sivu"lla uudestaan viereen... ja kappas vaan: jostain syystä neiti on mieltänyt, että "seuraa" tarkoittaa seuraamista n. 10 sentin päässä jalasta ja "sivu" puolestaan jalan vieressä! Jätimme siis "seuraa"n kokonaan pois ja hitsi, siinähän se nätisti pysyy! :) Lisäksi Suvin antamien vinkkien avulla neidin vire on muutenkin parantunut, joten hommahan näyttää suhtkohta hyvältä. Yhtään liikaa ei kyllä pidä kerralla tehdä eikä jäädä jauhamaan! Jos oppisin sen nyt jo tämän koiran kohdalla...
Tekemistä riittää, jos meinaa loppuvuodesta olla AVO-luokka ja BH-koekunnossa... mutta toivoa on! ;)

Keira-raukka on taas vaihteeksi ollut saikulla mystisen oikean etujalan ontumisen vuoksi. Tätä ontumista on nyt esiintynyt muutaman kerran, ja se menee aina hetkessä ohi... sen jälkeen Keira liikkuu ihan normaalisti. Kuvautimme jalan, ja uloimman varpaan viimeisen nivelen vieressä saattaa olla pieni irtopala... tai sitten ei... toisessa kuvassa kun se näkyi mutta toisessa, täsmälleen samasta kohdasta otetussa kuvassa ei näkynyt mitään!! Joka tapauksessa joku keirulia nyt on vaivannut, ja jos irtopala on kyseessä, ei muuta kai voi kuin odottaa. Yleensä nuo vaivat kuulema paranevat itsestään. Toivotaan siis että näin käy!
Keirulin kanssa käytiin myös yhdessä tokokokeessa huhtikuun lopulla, ja alku olikin oikein hyvä! Eipä siellä koekehässä nyt mitään huikeaa virettä ollut, mutta töitä tyttö teki kuitenkin hyvin... kunnes... kehän laidalle ilmestyi "todella pelottavia" pikkupoikia, jonka jälkeen Keiran pasmat meni totaalisen sekaisin! Luoksetulon vielä teki, vaikkakin hitaasti, mutta ruutuun ei sitten voinut mennä kun ne kamalat pikkupojat oli juuri sillä laidalla kehää!! Eli tosiaan kertoo jotain vireestä, jos kehän ulkopuoliset asiat häiritsevät noin paljon... tokihan Keira hieman pelkää lapsia, mutta ei nämä nyt edes niin pieniä (eikä varsinkaan pelottavia :D) olleet. Olin kuitenkin todella tyytyväinen että näiden "kamalien" lapsien jälkeen Keira kokosi hirmuisen hienosti itsensä! Tunnari, joka treeneissä on mennyt vähän vaihtelevasti, onnistui 9:n arvoisesti ja loputkin liikkeet oli ihan hyviä. Eli ilman tuota poikaepisodia olis ykkösen saumatkin olleet... En siis vieläkään luovuta! :D Pari koetta onkin jo syksylle katsottuna, ja ensi viikonloppuna saadaan toivottavasti jotakin vinkkejä vierailevalta kouluttajalta.

Kaisan tilannekaan ei kovin ruusuinen ole tässä viime aikoina ollut. Alettiin ihmetellä kun Kaisan käytös muuttui kumman aggressiiviseksi. Turisi ihan hulluna noille nuoremmille ja ykskaks yllättäen sitten yhtenä iltana kävi Mutkan päälle... sillä seurauksella tietenkin, että sai komean vekin jalkaansa! Muutenkin Kaisa on jo pidempään ollut aika vaisu ja tuntuu väsyvän aika helposti. Toden teolla huolestuttiin, kun käytettiin Kaisa puntarilla... painoa oli muutamassa kuukaudessa hävinnyt kolmisen kiloa!! Todennäköisesti myös jotain kipuja Kaisalla on ollut, kun noi äkeäksi yhtäkkiä heittäytyi. Vietiin Kaisa sitten tutkimuksiin, joissa todettiin Kaisalla olevan eosinofiilinen myosiitti, eli autoimmunologinen lihastulehdus! Eli käytännössä kaikki sen lihakset ovat surkastuneet ja siten myös sydän on aika voimaton. Oireita voisi hoitaa kortisonilääkityksellä, mutta ainakaan vielä ei haluttu siihen lähteä... jotenkin se tuntuu aika hurjalta vaihtoehdolta noin iäkkäälle koiralle. :( Ollaan nyt lisätty proteiinia Kaisan ravintoon ja rajoitettu liikuntaa... ja ainakin tällä hetkellä mummeli vaikuttaa pikkaisen paremmalta. Pitäisikin muistaa varata aika kontrolliin...
 

Mitäs muuta... jälkeä on tehty muutaman kerran, ja Mutka onkin edistynyt siinä ihan kivasti! Päästiin eroon makkararasioista, eli nyt mennään vaan pelkillä kepeillä. Viimeksi löytyi kuudesta kepistä 4... loppua kohti alkoi neidin pinna vähän katketa. :) Oli kyllä niin kuuma ilmakin, että en yhtään ihmettele. Keiran jäljestäminen on vähän vaihtelevaa.. välillä tekee tosi hyviä pätkiä, mutta turhan usein meinaa mennä ilmavainulle. Viimeksi yritettiin tehdä mahdollisimman vanha jälki, mutta tosi harmittavasti tuli pari kovempaa tuulenpuuskaa jotka todennäköisesti sekoittivat hajut vähän miten sattuu! En oikein tiedä olisiko järkevämpää tehdä pidempää ja vanhempaa vai siirtyä ihan lyhyisiin jälkiin, jotta saataisiin tuo nenä taas pysymään paremmin maassa. Makkarajäljelläkin voisi nenää saada alaspäin, mutta miten en jotenkin vieläkään usko sen toimivuuteen...

Kesää ja agikisoja odotellessa!

Seuraavat kaksi starttia sitten menikin enempi ja vähempi mönkään. Itselläni oli takana todella rankka viikko työreissussa, ja olin aivan mielettömän väsynyt...  jotenkin tuon nollan jälkeen kaikki lataus sitten hävisi omasta touhusta. Ei ollut kyllä koirakaan oikein kartalla... liekö sekin ollut vähän turhan intopiukeana kun "äippä" oli koko viikon pois. Ei lähtenyt mun ohjauksiin mukaan ollenkaan... ei hakenut ollenkaan putkia siten kuin yleensä ja esimerkiksi hypyltä, jonka takana olin vastaanottamassa, juoksi ohi (??!!) Toisella radalla sentään kontaktit oli hyvät, jos nyt jotain positiivista haetaan. :) Kolmas rata olikin sitten hyppäri, jossa Mutka paukkasi kepeille semmoisella vauhdilla, että vaikka haki ekan välin, ei osunut enää toiseen... sitten oli jättänyt viimeisen välin pujottelematta (tätä en itse edes huomannut, eli tosiaan en ollut minäkään enää ihan kympillä pelissä mukana) ja kun sitten jäi vaan ihan hoomoilasena pyörimään vaikka ohjasin kuinka huolella putkeen, niin totesin että eiköhän tämä riitä... jätin siis radan kesken enkä antanut tytön säheltää enempää. Tuo keppien koomailu jo kertoo, että kolmas rata taisi todellakin olla liikaa... sen kyllä arvasinkin, että niin voi käydä. Mutta ihmeen kiepeillä oli kyllä jo tokalla radalla!!
Lähtökohdat kisoihin ei kyllä olleet parhaat mahdolliset, joten lopputulokseen pitää joka tapauksessa olla tyytyväinen. Olin tosiaan perjantaina vasta klo 17 kotona, ja ehdittiin lyhyt paniikinomainen treeni käydä hallilla tekemässä että sai edes enimmät höyryt neidiltä purettua. Höyryä tuntui kuitenkin jääneen lauantaiaamullekin ihan riittävästi... ;) Eniten jäivät kaivelemaan lähdöt, joissa M ei ollut ollenkaan oma itsensä. Välillä tulee kyllä treeneissäkin "niitä päiviä" kun kerta kaikkiaan ei malttaisi pysyä paikallaan. Yleensä taas voin vaikka heittää kärrynpyörää ja neiti nököttää nätisti paikallaan. Noh, ei kai tähänkään auta kuin treeni, ja jos se ei auta, niin sitten koulutetaan seuraavissa kisoissa! Onneksi ennen seuraavia suunniteltuja virallisia koitoksia ehtii olla ainakin yhdet epikset, joissa tuohon on loistava tilaisuus.
Toinen tökkäävä asia kisoissa on tuo puomin alastulo!! Treeneissä Mutka tekee aivan superisti hommia, mutta kisoissa... ei vaan malta! Todennäköisesti teen jotain itse eri tavalla, mutten ole vielä keksinyt mitä. Onneksi toisella agiradalla puomi oli jo lähempänä sellaista suoritusta kuin mitä sen on treeneissä, joten toivoa on että sekin kuosiin saadaan. Muut kontaktit eivät (ainakaan toistaiseksi...) tuota kisoissa ongelmia. Eihän puomiltakaan toki virheitä ole tullut, vaikka enemmän kuin lähellä se oli tuolla nollaradalla!!
Noh, tylsäähän tää olis jos kaikki sujuisi kuin tanssi. ;) Ja perhana, nollatili on kuitenkin avattu, kyllä siitä pitää olla ylpeä!! Siitäpä onkin aikaa kun omalla koirallani olen nollan kisoissa tehnyt!!

Alla vielä kuva palkintopallilta, kuvan on ottanut Virpi P.:

Mie tosiaan vietin viikon konferenssimatkalla Innsbruckissa. Itse kaupungista tykkäsin kovasti, mutta matka alkoi vähän kankeasti, kun lentojen myöhästelyn takia matkatavarat jäivät Frankfurtiin ja tulivat vasta seuraavana päivänä perille. Ja olihan sitä muutenkin vaikka sun mitä kommellusta tuolla reissulla. Mutta itse työosuudet meni ihan mallikkaasti ja mun esitystäkin oli kuuntelemassa ihan mukavasti porukkaa. Konferenssin lomassa ehti myös hyvin katsella hieman nähtävyyksiä, alla muutama räpsäisy.

Hieman perspektiiviä... vuoret on tosiaan... noh, korkeita. ;)
 

Kaupungin läpi virtaavan Inn-joen varrelta:

Apout tältä näyttää näkymät legendaarisen Bergiselin mäkihyppystadionin tornista (harminharmi kun tuulen vuoksi puomille ei päässyt istumaan!):

Igls:n kylä, josta konferenssi on alunperin lähtöisin, oli aika symppis paikka (taustalla näkyy pikku "mäennyppylät", joilla kävin laskettelemassa):

Tuon työreissun lisäksi on elämä taas muutenkin ollut aika lentämistä, mutta onneksi nyt ainakin pitäisi helpottaa edes vähän. Eilen päästiin tyttöjen kanssa nauttimaan aivan upeasta auringonpaisteisesta säästä. Siitäkin pari kuvatodistetta...

Mutka elementissään:

Mummokin innostui hangessa kirmailemaan:

Keira puolestaan keskittyi näyttämään söpöltä (kuten aina):

Tänään lähdin töiden jälkeen ottamaan hieman ex tempore -tokoa M:n ja pikku-K:n kanssa. Mutkan kanssa palkkaaminen on viime aikoina hakenut hieman uomiaan, mutta tänään saatiin pitkästä aikaa todella hyvä fiilis tekemiseen! Ja Keira oli aivan loistava!! Jopa meidän ainainen murheenkryyni, luoksetulo, onnistui aivan täydellisesti! Tunnarissa näkyy treenaamattomuus, siinä tyttö sävelteli vähän omiaan, mutta muuten alkaisi taas paketti olla kivasti kasassa. :) Seuraaminenkin on jotenkin ihmeesti tiivistynyt, vaikkei sitä olla harjoiteltu oikeastaan lainkaan (vai ehkä juuri siksi??) Eli sopiva ulkokoe keväälle etsinnässä, vinkkejä otetaan vastaan. ;)

Tulipas kuvapainotteinen päivitys... kerrankin. :)

Seuraavana perjantaina sitten suunnattiin Valkealaan Niina-Liina Linnan oppiin. Kun ensimmäistä kertaa luettiin rataa, meinasi epätoivo iskeä... "eihän tätä voi kukaan muistaa!" :D Mutta muutaman kerran kun pyörittiin ja pyysin Niinua neuvomaan muutaman hankalamman kohdan, niin alkoihan siihen tolkkua tulla. :) Mutka toimi todella kivasti... takaaleikkaus ja siitä n. 90 asteen suunnanvaihto pituudella osoittautui hankalimmaksi, mutta  se olikin Mutkalle ihan uusi juttu. Saatiin sekin sitten lelun avustuksella sujumaan. Ja... kontaktiesteistä radalla oli A, joka ei sitten jostain syystä sinä päivänä onnistunut ollenkaan!! M ei yksinkertaisesti malttanut tehdä siinä töitä. Ei sitä sitten jääty sen kummemmin jankkaamaan, mutta sain Niinulta hyvän vinkin, millä treeneissä lisätä koiran kierroksia kontaktien harjoittelussa.
Aikaa ei ihan kamalasti ollut per koirakko, ja ihan koko 30 esteen rataa ei Mutkan kanssa ehditty tehdä... mutta paljon tuli taas uutta ja pidin koulutuksesta kovasti! Ensi kuussa uudestaan... :)

Tämän viikon torstaina suunnattiin taas Valkealaan... tällä kertaa Oreniuksen Juhan koulutukseen. Juha ei taas päästänyt meitä todellakaan helpolla, ja pakkovalssia sekä sen jälkeistä kääntöä ja vekkausta sekä itselleni aivan uutta juttua, "niittopersjättöä" hiottiinkin sitten sen verran pitkään, että ne Juhan silmää miellyttivät. :) Tosin tuota niistopersjättöä en saanut vielä ihan sujuvaksi... mutta treeniä vaan, niin eiköhän se rytmi sieltä löydy! Tällä kertaa A sitten sujui ilman minkäänlaisia ongelmia... kontaktit oli aivan upeat!!
Tästäkin koulutuksesta tarttui taas paljon mukaan... jotenkin pidän todella paljon Juhan koulutustyylistä, ja myös siitä, että tosiaan joutuu itse tiukoille... "sinnepäin-jutut" ei riitä, vaan pitää tehdä ihan oikeasti töitä! Ja sitä piiskausta kyllä meikäläinen tarvii silloin tällöin!

Tuo kontaktihomma kyllä ihmetyttää... tosiaan ennen tuota Niinun koulutusta ei niiden kanssa ollut mitään ongelmaa, mutta siellä sekä seuraavissa treeneissä omalla hallilla kun tehtiin rataa kisanomaisesti, ei kontakteista meinannut tulla mitään. Sen jälkeen on homma sujunut taas kuin tanssi. Treeneissä tällä viikolla yritin kiihdyttää koiraa kaikin tavoin kontakteille... pyörittelin putkissa, vedätin kepeillä, ja kokeilin sitä Niinun antamaan vinkkiä.. vaan piru ei tehnyt ainuttakaan lipsausta!! :D Kyse täytyy jotenkin olla omasta toiminnastani... mietin että käskytänkö itse sitten "tositilanteessa" sen verran voimakkaammin, että Mutka paineistuu siitä... tai ei jotenkin ymmärrä että on sama tilanne kyseessä. Voi olla, että Niinun koulutuksessakin jännitin sen verran, että oma käskytys ei ollut ihan normaalia. Ja heti kun treenataan kisanomaisesti, niin kai siinä oma ääni nousee muutaman desibelin verran.
Tänään uhmasin pakkasta ja kävin tekemässä lenkin päätteeksi hallilla noin kahden minuutin kontaktireenin... ja hyvä treeni olikin! Sain Mutkan kiihdytettyä aika mukavasti putkilla ja ihan matalilla hypyillä, ja taas homma toimi loistavasti... paljon parempia kontakteja ei koira voisi enää tehdä!! 
Eli ei kai tähän auta kuin noin miljoona toistoa... ;) Ja mahdollisimman erilaisissa tilanteissa. Ja tosiaan sekä koiralle että itselle kierroksia lisää myös treenitilanteissa.

Tiistai-illasta torstaihin saimme vieraaksi Keiran Kosti-pojan. Kostin perhe on lomareissulla, ja pääosin Kosti on majaillut Suskun luona... Susku kuitenkin tarvitsi Kostille hoitopaikkaa pariksi yöksi, ja niinpä Kosti tuli meille. Joulun aikaanhan me tavattiin Kosti lyhyesti, mutta silti tutustuminen tehtiin varovasti, ettei pääse turhia tilanteita syntymään. Mutkan otin mukaan jo Kostin hakureissulle, ja saivat vapaasti juoksennella kahdestaan Mustin&Mirrin pihalla. Kun tultiin meille, otin Kaisan ja Keiran takapihalle, ja toin Mutkan ja Kostin portista sisälle... ja hyvin meni tämäkin kohtaaminen... Kosti sopeutui mein tyttölaumaan välittömästi!
Ekana iltana ei Mutka vielä oikein lämmennyt Kostin leikkiin houkutteluille, ja jouduin jo vähän toppuuttelemaankin Kostia kun oli niin innokkaasti Mutkan perässä (ja välillä selässä...). Seuraavana päivänä kaksikko sitten vetikin jo täyttä rallia pihalla! :) Kosti pääsi myös keskiviikkona belkkareiden kanssa jäälle juoksentelemaan, ja hyvin sujui sielläkin. Jonkun ihmeen hepulin Kosti kyllä sai... suurimman osan ajasta loikki ihme jänisloikkia ympäriinsä. :D Mutta vaikka olikin vähän omissa touhuissaan, niin hyvin pysyi porukan mukana koko ajan.
Oli todella mukavaa tutustua Kostiin paremmin... kyllä on hienoja jälkeläisiä meidän Keirulilla!! Ja hauska oli havaita, että Kostin eleissä ja ilmeissä on todella paljon äitiään. :) Metka otus kertakaikkiaan!

Alla vielä pari kuvaa Mutkan ja Kostin leikeistä.

Yritin ottaa myös Keirasta ja Kostista "äiti-poika"-kuvaa, mutta Keira murisi Kostille sen verran, ettei poikaparka uskaltanut ihan viereen tulla. Nauratti muutenkin, kun ekan illan väisteli hurjaa äitiään... pihallekaan ei voinut mennä kun hurja Keira oli vastassa kuistilla. :)
Vähän huonolle jäi kuvien ottaminen, kun aina on niin perkaleen pimeää! Nuo yllä olevatkin räppäsin hätäpäissäni ennen töihin lähtöä aamulla... ja meinasin sen takia myöhästyä kokouksesta. ;D