Tänään oli sitten pitkästä aikaa vuorossa agilitykisat. Alunperin olin ajatellut ilmoittaa Keiran sekä Mikkeliin että Imatralle tänä viikonloppuna, mutta kun tämä on ollut niin "epävakaista" tämä meidän toiminta, niin ajattelin että on fiksumpaa keskittyä ihan koiran jaksamisenkin kannalta vain toiseen... niinpä valittiin Imatra. Viikolla kyllä näytti että näinköhän perun menoni sinnekin, nimittäin treenit oli aivan kaameita!! Rimoja senkun kolisi alas, ja vire tuntui muutenkin hävinneen taas täysin! Epätoivoissani tein sitten innovaation (tai itseasiassa innovaatio oli kyllä alunperin Sampon) ja kävin ostamassa muoviputkea, jonka sitten täytin hiekalla ja tein siitä vähän järeämpiä rimoja, joita käytiin sitten tuossa lähikentällä koittamassa. Aluksi näytti ettei Keira reagoi niihin mitenkään, mutta parin yrityksen jälkeen alkoi selkeesti katella hyppyjä paremmin... kai ne sen verran enemmän sitten jalkaan nappasi kuitenkin. Niinpä, kun 65cm hypyt saatiin sujumaan ihan ok, niin yritin sitten eilisen aikana kerätä itselleni tsempin päälle täksi päiväksi. Ja ilmeisesti ainakin jotain tein oikein, sillä fiilis oli ensimmäiselle radalle lähtiessä ja koko radan ajan aivan mielettömän hyvä!! Pientä epätarkkuutta kontakteilla ja rytmivirhe parilla hypyllä teki tulokseksi 20, mutta radan jälkeen tuntui että  tuloksesta viis... ja itseasiassa ei mulla kyllä mitään hajua ollutkaan mitä radalta edes tuli vasta kun tulostaululta katsoessa (paitsi keinun virheen tiesin, kun loikkasi puolesta välistä alas...)!  Pääasia minusta oli että me löydettiin rento hyvä meininki radalle, ja itselle jäi olo että kyllähän me tämä homma osataan. Toista rataa jännitin jostain syystä paljon enemmän kuin ensimmäistä, ja liekö se sitten näkynyt Keirallekin (tai siis, taatusti näkyi, en taida onnistua peittämään tuolta otukselta mitään ;)). Alkurata lähti tosi hyvin ja rennosti, mutta sitten tuli puomilta loikka, rytmin sekoaminen niin koiralla kuin ohjaajalla, A:lta loikka... kepeiltä virhe (eli varma merkki siitä, että nyt käy tyttö todella kuumana!) ja se pirun lentokeinukin siihen vielä kaupantekijäisiksi!! Eli... nyt kun ajattelen tuota rataa, niin se puomin kontakti käytännössä hajotti koko paketin, omassa liikkeessä ei mielestäni tässäkään radalla ollut sen kummempaa, vaikkei ihan yhtä rento olo ollutkaan kuin ensimmäisellä. Tänään siis tuntui kontaktit olevan paljon suurempi ongelma kuin rimat, mutta tätäkin kai voi pitää... jos ei nyt edistysaskeleena, niin ainakin askeleena johonkin muuhun suuntaan kuin rimaongelmaan. ;D Ja yksi mistä olin aivan tavattoman ylpeä, ja minkä kanssa ollaan painittu treeneissä, oli lähdöt... kummallakaan kerralla Keira ei edes meinannut varastaa, vaan makasi nätisti paikallaan lähtölupaan asti!!
Eli summa summarum, tavoitettiin sitä mitä haettiinkin, eli iloinen mieli, tsemppi ja vauhti. Vauhdin kanssa taisi ekalla radalla mennä vähän överiksikin, kun meidän aika oli -10,5 ja seuraavaksi nopein alitti ihanneajan reilulla kahdella sekunnilla... Ja toisella radallakin taidettiin kepeillä pyörimisestä huolimatta takoa nopein aika. Mutta parasta tässä oli se, että sitä vauhtia pidettiin yhdessä, eikä niin että Keira kaahaa tuhatta ja sataa ja ohjaaja sitten yrittää epätoivoisesti kääntää sitä johonkin suuntaan. ;D Eli seuraaviin kisoihin on sitten taas monta astetta helpompi lähteä!