Tänään oli sitten pitkästä aikaa
vuorossa agilitykisat. Alunperin olin ajatellut ilmoittaa Keiran sekä
Mikkeliin että Imatralle tänä viikonloppuna, mutta kun tämä on ollut
niin "epävakaista" tämä meidän toiminta, niin ajattelin että on
fiksumpaa keskittyä ihan koiran jaksamisenkin kannalta vain toiseen...
niinpä valittiin Imatra. Viikolla kyllä näytti että näinköhän perun
menoni sinnekin, nimittäin treenit oli aivan kaameita!! Rimoja senkun
kolisi alas, ja vire tuntui muutenkin hävinneen taas täysin!
Epätoivoissani tein sitten innovaation (tai itseasiassa innovaatio oli
kyllä alunperin Sampon) ja kävin ostamassa muoviputkea, jonka sitten
täytin hiekalla ja tein siitä vähän järeämpiä rimoja, joita käytiin
sitten tuossa lähikentällä koittamassa. Aluksi näytti ettei Keira
reagoi niihin mitenkään, mutta parin yrityksen jälkeen alkoi selkeesti
katella hyppyjä paremmin... kai ne sen verran enemmän sitten jalkaan
nappasi kuitenkin. Niinpä, kun 65cm hypyt saatiin sujumaan ihan ok,
niin yritin sitten eilisen aikana kerätä itselleni tsempin päälle täksi
päiväksi. Ja ilmeisesti ainakin jotain tein oikein, sillä fiilis oli
ensimmäiselle radalle lähtiessä ja koko radan ajan aivan mielettömän
hyvä!! Pientä epätarkkuutta kontakteilla ja rytmivirhe parilla hypyllä
teki tulokseksi 20, mutta radan jälkeen tuntui että tuloksesta
viis... ja itseasiassa ei mulla kyllä mitään hajua ollutkaan mitä
radalta edes tuli vasta kun tulostaululta katsoessa (paitsi keinun
virheen tiesin, kun loikkasi puolesta välistä alas...)! Pääasia
minusta oli että me löydettiin rento hyvä meininki radalle, ja itselle
jäi olo että kyllähän me tämä homma osataan. Toista rataa jännitin
jostain syystä paljon enemmän kuin ensimmäistä, ja liekö se sitten
näkynyt Keirallekin (tai siis, taatusti näkyi, en taida onnistua
peittämään tuolta otukselta mitään ;)). Alkurata lähti tosi hyvin ja
rennosti, mutta sitten tuli puomilta loikka, rytmin sekoaminen niin
koiralla kuin ohjaajalla, A:lta loikka... kepeiltä virhe (eli varma
merkki siitä, että nyt käy tyttö todella kuumana!) ja se pirun
lentokeinukin siihen vielä kaupantekijäisiksi!! Eli... nyt kun
ajattelen tuota rataa, niin se puomin kontakti käytännössä hajotti koko
paketin, omassa liikkeessä ei mielestäni tässäkään radalla ollut sen
kummempaa, vaikkei ihan yhtä rento olo ollutkaan kuin ensimmäisellä.
Tänään siis tuntui kontaktit olevan paljon suurempi ongelma kuin rimat,
mutta tätäkin kai voi pitää... jos ei nyt edistysaskeleena, niin
ainakin askeleena johonkin muuhun suuntaan kuin rimaongelmaan. ;D Ja
yksi mistä olin aivan tavattoman ylpeä, ja minkä kanssa ollaan painittu
treeneissä, oli lähdöt... kummallakaan kerralla Keira ei edes meinannut
varastaa, vaan makasi nätisti paikallaan lähtölupaan asti!!
Eli
summa summarum, tavoitettiin sitä mitä haettiinkin, eli iloinen mieli,
tsemppi ja vauhti. Vauhdin kanssa taisi ekalla radalla mennä vähän
överiksikin, kun meidän aika oli -10,5 ja seuraavaksi nopein alitti
ihanneajan reilulla kahdella sekunnilla... Ja toisella radallakin
taidettiin kepeillä pyörimisestä huolimatta takoa nopein aika. Mutta
parasta tässä oli se, että sitä vauhtia pidettiin yhdessä, eikä niin
että Keira kaahaa tuhatta ja sataa ja ohjaaja sitten yrittää
epätoivoisesti kääntää sitä johonkin suuntaan. ;D Eli seuraaviin
kisoihin on sitten taas monta astetta helpompi lähteä!
Kommentit