Lauantaina Keira-neiti täytti kokonaista 4 vuotta ja Mutka puolestaan 6kk. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut kotona synttäreitä juhlimassa, ja Keiran kanssa olikin sovittu, että juhlitaan sitten kun neiti palaa kotiin. Suskulla Keira sai synttärien kunniaksi possutikkarin ja pääsipä sankari myös synttärisaunaan! :)
Mutka-neiti puolestaan vietti puolivuotissynttäreitä Titin, Tuiskun ja Pyryn kanssa. Alunperin Mutkan piti olla meidän mukanamme Helsingissä, mutta rupesin viime viikolla jäljittämään Mutkalle hoitopaikkaa, kun ajattelin, että aika käy tytölle ehkä kuitenkin ylivoimaisen pitkäksi vieraassa paikassa kun me ollaan päivät agilityn MM-kisoja katsomassa. Viime hetkillä sitten hoitopaikka löytyi, ja niinpä Mutka matkusti Helsingistä perjantai-iltana parin tunnin perillä olon jälkeen takaisin Lappeenrantaan Titin kanssa, joka siis oli vain perjantain kisoja katsomassa. Hyvin oli viikonloppu mennyt, suuremmilta tuhoilta vältyttiin, eli saldona vain yksi häkin alunen ja kuulokkeiden piuha. ;) Lauantaiaamuna neiti oli painellut läheiselle lammelle virkistävälle aamu-uinnille ja agilitykentällä survoutunut Titin auton ikkunan pienestä raosta  mukaan kentälle... :D  Mutta muuten siis oikein nätisti oli neiti käyttäytynyt. Aivan älyttömästi vielä kiitoksia Titille, kun otit tuon pikkuriiviön hoitoon, sekä Tuiskulle ja Pyrylle leikkiseurasta!!  Väsynyt ja äärettömän tyytyväinen oli neiti kotiin päästyämme. Kyllä oli Mutkalla takuuvarmasti paljon hauskempi viikonloppu kuin mitä meidän kanssa Helsingissä olisi ollut!
Me siis vietetiin viikonloppu MM-kisoja tuijotellen, ja kyllä onkin aika rautaisannos agilitya taas saatu!  Vaan kyllä oli mahtavat kisat, ja niin upeita suorituksia, että oma treeni-intokin kasvoi taas kovasti. Suomeenkin siis saatiin yksi mitali, kun Jouni Orenius ja borcol Yoko ottivat maxeissa pronssia, hienon hienoa menoa ja ihmisen ja koiran välistä yhteistyötä kertakaikkiaan!! Ehkä upeimman suorituksen maxeissa tekivät norjalaiset Jan Egil Eide ja malinois Cirkus, jotka nousivat hyppyradan 26. sijalta lopulta maxien yhteistuloksissa toiseksi!! Aivan mahtavan nopea ja taitava belgi, ja tietysti myös ohjaaja... on siinä meillä Mutkan kanssa tavoitetta. ;D
Kaisa oli siis meillä ainoana koirana reissussa mukana ja otti kyllä kaiken ilon irti tästä ainoan koiran roolistaan! Siellä hää paineli Helsingin kaduilla kun mikäkin citykoira! :) Majoituttiin Sampon siskon Venlan luona, jossa yöpyivät myös Sampon äiti Tuija ja Mervi Mikkelistä. Kummallakaan ei kuitenkaan omia koiria ollut mukana, joten Kaisa sai kaikkien meidän jakamattoman huomion... ja käyttikin tilaisuutta törkeästi hyväkseen. :D Totuus sitten paljastui taas kotiin tullessa kun haettiin Mutka Titin luota... tosin sellaista vauhtia heilui Kaisankin häntä, että taisi sitä "pikkusiskoa" jo olla vähän ikäväkin. :)