Viikonloppu meni taas kotona touhuillessa. Ajattelin, että jotain uutta aktiviteettia voisi noille nuoremmille hirmuille järjestää perinteisen piha-ageilun ja -tokoilun lisäksi. Niinpä lauantaiaamuna lenkille lähtiessä pakkasin pussillisen esineitä mukaan - ajatuksena siis esineruutu! Jälkeäkin harkitsin, mutta ei se oikein yksin innostanut, vaikka olosuhteiden puolesta olisikin onnistunut. Mentiin sitten läheiselle peltopläntille, joka oli ohuen lumikerroksen peitossa. Valitsin tarkoituksella tämän paikan, jotta esineet ovat näkyvissä... kumpikaan neitosista kun ei ole hetkeen hommaa tehnyt. Keiran kanssa aloitettiin, ja ensimmäisenä tulivat lelut (3kpl)... pipoa ja puutarhahanskaa piti sitten jo harkita... ja pipoa ei neiti sitten loppujen lopuksikaan nostanut. Vissiin liian hyvin koulutettu, kun ei uskalla koskea äipän tavaroihin. :D Kenkä palautui tietty, kun kerran tohvelin noutoa on harjoiteltu. ;) Mutkan kanssa ei sitten ehdittykään ruutua tehdä, kun iloksemme törmättiin Päiviin, Romiin ja Lucaan. Siinähän sitä sitten menikin turistessa (ihmiset) ja leikkiessä (koirat) tovi jos toinenkin!
Mutkan kanssa viriteltiin ruutu sitten eilen. Ensin oli neiti vähän ihmeissään, kun ei olisi millään osannut päättää minkä näistä ihanuuksista valitsee. :) Kun sitten yhden tavaran toi ja tajusi, että saa hakea ne kaikki, niin sen jälkeenhän niiden kimppuun piti oikein hyökätä :D Ja hienostihan ne kaikki sieltä mulle tuli.

Piha-agia tehtiin Keiran kanssa lauantaina ja Mutkan kanssa sunnuntaina. Keiran kanssa jatkettiin contact trainerilla upeita alastuloja, ja Mutkan teemana oli alastulo, vinokepit ja touch board paljaaltaan. Boardilla meni hetki, ennen kuin tyttö muisti homman juonen. Vinokepit sen sijaan parin kuukauden tauosta huolimatta oli hyvässä muistissa! 

Yhtenä iltana innostuin myös menemään Huhtariin tyttösten kanssa vähän tokoa ottamaan. Käytiin samalla lenkillä hyppyrimäen maisemissa, ja sen jälkeen sitten lyhyt setti kumpaisenkin kanssa. Keiran seuraaminen oli aivan upeaa, ja luoksetulon "temppuilu" oli neidistä ihan hillittömän hauskaa! Mutkan kanssa panostettiin paikalla vasemmalle kääntymiseen ja sitä kautta täyskäännökseen, ja tämähän alkoikin sujua ihan mukavasti. Myös paikalla makuuta tehtiin lyhyttä aikaa. Siinä ongelmana on tällä hetkellä, että Mutka meinaa sekoittaa sen luoksetuloon... eli kun käännyn Mutkaa kohti, hää luulee, että pitää tulla luo. :) Otettiin muutaman kerran lyhyttä paikalla oloa siten, että olin ensin ihan vieressä ja siirryin pikkuhiljaa kauemmas ja palkkasin taakse.. tämän jälkeen tyttö nakotti tosi hienosti paikallaan. Nyt pitää vaan tehdä neidille selkeäksi näiden kahden liikkeen ero.

Mutkalla alkaa selkeästi olla myös hieman uhmaiän oireita! Pihalta sisälle tulo on tällä hetkellä vähän hakusessa, etenkin jos on pihalla touhuiltu jotain mukavaa. Tähän auttanee ihan se, että esim. koulutustuokion jälkeen kun olen leikittänyt tytön patukalla, rauhoittelen ja laitan kevyesti hihnaan. Näin uskoisin että vältytään kädenväännöltä ja turhalta huonolta fiilikseltä. Nämä pissityskeikat onkin sitten luku erikseen... neiti on keksinyt nyt nimittäin senkin, että halutessaan pääsee loikkaamaan takapihan portin yli! Siellä hää tyytyväisenä nakotti eilen aidan toisella puolella kun menin huhuilemaan sisälle!!  Ja vanha lehtikompostoritemppukin on taas muistunut neidin mieleen. Noh, tämä lienee nyt joku villitys, johon ei auta kun pitkä pinna! ;D