Voi perskales. En osaa edes sanoin kuvata millainen fiilis oli sunnuntain tokokokeen jälkeen. Sai olla viimeinen kerta kun lähden ensinnäkin noin kauas onneani koittamaan, herään kukonlaulun aikaan, ajan ensin lumipyryssä ja sitten vesisateessa ja kauheessa loskakelissä, ja käteen jää suoraan sanottuna pelkkää kakkaa! Eli tuo torhistautuminen tokossa oli ilmeisesti vain hetkellistä, nyt oli sit taas vaikka sun minkälaista mörköä kehässä!!

Koepaikalla hallin ulkopuolella kaikki oli jälleen kerran ihan jees. Paikalla makuu 10, ei mitään ongelmia. Yksilöliikkeitä odottaessa loistavassa kontaktissa koko ajan, tarjoili maahanmenoa, istumista, jopa vilkuttamista ;) ja oli todella innokkaan oloinen. Ja sitten... kun mentiin kehään ja alettiin valmistautua seuraamiseen, niin naps, kontakti polviin ja en mää kuule enkä ainakaan haluu kattoa sua...ja mitä noi kamala tuomari ja liikkeenohjaajakin täällä tekee!

Tunnustan suoraan, että henkisesti luovutin itse jo sen seuraamisen jälkeen. 5,5 pistettä ja ennen kaikkea se, että mulla on joku ihan vieraalta tuntuva koira siellä kehässä mukana, ei silleen ihan kauheita toiveita nääs antanut ykköstuloksesta! Eli siinä liikkeessä ehti tapahtua vaikka sun mitä sellaista mikä siihen ei todellakaan kuulu!! Istuminen ok 8, huomattavasti hitaampi sekin kuin normaalisti, luoksetulokin 6,5... hidas, mutta tuli, ja pysäytyksetkin onnistui. Noh, ruudun sitten mokasin jälleen itse! Se oli ainut liike, jonka Keira teki napakasti... pysähtyikin sitten sen verran napakasti (jota en tuon "korvattomuuden" takia todellakaan olettanut), että jäi hieman liikaa ruudun etulaitaan, etujalat ulkopuolelle --> 0. Hyppynouto 0!! Hyppäsi, otti kapulan, sen jälkeen sylkäisi sen maahan ja lähti haistelemaan luoksetulon merkkiä! Kolme "hae"-käskyä... ei tapahdu mitään... lopulta sitten vaan taputtamalla ja muuten kannustamalla pakotin sen sieltä yli ja tuomaan kapulan. Metalli ja tunnari kuin sen kuuluisan vanhan laaman tekosia, mutta molemmat kuitenkin toi... oisko ne olleet jotain seiskan pintaan kumpainenkin. Kaukot... viimeistään tästä näki (jos joku nyt ei vielä ollut sattunut huomaamaan ;)), että koira on aivan poissa tolaltaan, kun jätti kolme asennonvaihtoa tekemättä!! --> 0. Et sillai... Mitä ihmettä mun innokkaalle ja taitavalle koiralleni tapahtuu tuonne kehään mennessä?!?

Nyt en kohta enää keksi, millä saadaan tuo homma toimimaan. Joku paha klikki tuossa nyt on, mutta en keksi mistä se johtuu ja miten se olisi poistettavissa. Treeneissä kaikki sujuu erittäin hyvin, vire on kohdillaan, ja tuon Lappeenrannan kokeen jälkeen jo luotin, että koetilannekin ollaan saatu jälleen jotakuinkin hallintaan. Vaan ei... käyttäytymisen suhteen Keira oli ehkä vielä pahempi mitä on noissa aiemmissa mörkökokeissa ollut!! Tällä menolla tästä ei mitään tule, enkä itse lähde enää kertaakaan kokeeseen "pelleilemään". Niinpä päätin, että tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa: 1) joko Keiran vie VOI-kehään joku muu (tähän olen hieman ehdokasta jo yrittänyt värvätäkin... katsotaan nyt jos hää vaikka suostuisi ;))... tällä selviäisi ainakin se, onko tämä klikki siinä itse tilanteessa vai meidän kahden välisessä yhteistyössä. 2) Unohdetaan koko TK3-koulari ja ruvetaan treenaamaan EVL:n liikkeitä, jos tätä kautta löytyisi uutta motivaatiota hommaan (jos siis motivaatio-ongelmasta on kyse, niin kuin varmaan ainakin osittain on). Tosin, tässä jälkimmäisessä on se "riski", että jää sitten kaikki koularit ja tittelit saamatta, mutta eihän se koira niistä perusta... pääasiahan se on, että saataisiin hommasta taas mielekästä meille kummallekin. Joka tapauksessa otetaan nyt ne EVL:n liikkeet repertuaariin, huolimatta siitä, mihin kehään seuraavaksi mennään ja kuka menee, vai mennäänkö enää mihinkään. Sillä, yksi vaihtoehtohan on sitten myös jättää koko homma sikseen... tosin ainakaan vielä en ole tähän valmis. ;) On tähän niin paljon aikaa ja vaivaa käytetty, että en mie ihan äkkiä periksi anna!! Ja kun siis osaamistahan koiralla on ja paljon... sehän tässä turhauttavaa onkin kun sitä ei saa sieltä kaivetuksi esille!! Kuinka usein sitä toivookaan, että nuo osaisivat puhua...

Noh, turhautuminen onneksi hieman laantui, kun tavattiin sentään koepaikalla mukavia uusia tuttavuuksia! Nimittäin Mutkan Hilma-siskon omistaja Suvi oli vanhemman koiransa Toimin kanssa AVO-luokassa, ja pääsin siis treffaamaan heidän poppoonsa ja katsomaan Toimin upeita otteita. Hilma oli jotenkin vielä pienemmän näköinen kuin Mutka! :) Tosin tuo Mutkan turkki, joka vielä oli oikein sateesta pörhöllään, voi toki osaltaan hämätä. Suvi ja Toimi nappasivat ykköstuloksen huolimatta nollille menneestä hypystä, joten tosiaan hienoa oli heidän työskentelynsä kehässä! Siinä vähän tavoitetta meillekin... ;)
Paluumatkalla pysähdyin vielä vanhempieni luona ja käytiin myös mummoa katsomassa, joten sen puoleen ei voi sanoa, että olisi ollut ihan turha reissu!