Dodii, Sampo kirjoittaa taas pitkästä aikaa.

Agilityssä on tietääkseni 13 estettä. Olemme nyt oppineet niistä 4, eikä aikaakaan ole mennyt kuin 1½ vuotta. Lineaarisella laskukaavan mukaan osaisimme kaikki esteet 2013 kesällä.

Mutta mikä tarkeintä, nuo opitut esteet ovat hyppyesteitä (okseri vielä hakusessa). Keiran tyyliselle koiralle tuo hyvän hyppäämisen opettaminen on kategoriassa "sanskriitin opettaminen kultakalalle" tai "hiljaa kuiskaaminen humalassa".

Kaikkiaan siis uskaltaa sanoa jo ääneen, että meidän hyppyongelma on selätetty. Toki hyppyjen kanssa tulee olla tarkkana jatkossa ja hyppykoulutus kuuluu jatkossakin osana koulutusohjelmaamme. Mutta onneksi vain osana. Vihdoinkin voi siis käytä kouluttamaan ja harrastamaan agilityä niinkuin sitä "kuuluukin" tehdä. Ja joskus voi opettaa ne loputkin esteet :) Hyppyongelmien aikaan koiraa joutui välillä hiljentämään radalla, joten viime aikoina ollaankin keskitytty estehakuisuuden, itsenäisyyden ja vauhdin lisäämiseen. (siinäpä oli taas lause, jota en olisi uskonut vielä joku aika sitten kirjoittavani :D)

Todisteena hyppyongelman selätyksessä on viime kisat, jossa Keira teki kolmesta radasta kaksi rimapuhtaina. Kuulostaa varmasti "normaalin" harrastajan korvaan kovin miedolta saavutukselta, mutta tuossa on noin 14 pudotettua rimaa vähemmän kuin viime syksyn starteissa. Siinä hieman perspektiiviä.

Toinen haasteemme, jota voisi kutsua leikkimielisesti nimellä "lähtee lapasesta", on myös selätetty hyvin pitkälti. Huomasin selkeän yhtälön hylylle menneistä radoista: hylky tuli aina esteellä nro 3 tai 4.  Samoilla radoilla taas saimme monesti aikaiseksi lähes näytösluonteisia loppusuoria vailla virheitä. Eli radan alku on koiralle erilainen kuin loppu. Aivan kuin otus rauhoittuisi radan edetessä. Jokainen joka on nähnyt Keiran radalla, löytää tuosta edellisestä lauseesta pienen paradoksin :) Treeneissä tätä "alun hurmiota" (<-  taas leikkimielinen ilmaisu, sillä tuon ongelman rehellisin sanankääntein kuvailu ei olisi kelvollista tekstiä) ei taas ilmennyt siinä määrin kuin kisoissa. Mistä siis tuo ero? Vaistoaako koira kisajännityksen? Haluaako se näyttää yleisölle "leikkisän lähtörutiinin", vai mikä siinä oli?

Noh, ratkaisu oli äärettömän simppeli. Kun joskus ottaa järjen käteen ja esittää itselleen kysymyksen: "mitä teet erilailla treenien alussa kuin kisojen alussa", sitä voi saada ongelmaan vastauksen. Treeneissä otan hihnan aina irti hyvissä ajoin ennen lähtöä ja koira kulkee vapaana lähtölinjalle, joskin käskyn alla luonnollisesti. Kisoissa taas roudaan koiran hihnassa lähtöön ja vapautan vasta lähtölinjalla. Siinä se. Koiran käskyn alle saamiseen menee kisoissa se muutama sekunti, joka siis Keiran kohdalla tarkoitti, että tuo ehti jo porhaltaa valtoimenaan esteelle 3-4. Kun koira otettiin kisoissakin irti hihnasta hyvissä ajoin ennen lähtölinjaa, niin hommahan pysyikin kasassa. Äkkinäistä olisi voinut käydä hieman harmittamaan kun hoksaa ottaneensa monta monituista hylkyä näin helposti korjattavissa olevan seikan vuoksi...

-sampo