Loppuviikko onkin sitten mennyt erittäin rauhallisissa merkeissä. Mutka nimittäin on ollut sairaana... jo tiistain ja keskiviikon välisenä yönä oli oksentanut, ja keskiviikkona ei sitten ruoka pysynyt sisällä ja vatsa meni kuralle. Illalla yritin syöttää neidille riisilientä, mutta eihän se sitä suostunut syömään lainkaan. Ja leuat niittasi niin tiukasti kiinni, ettei juottamisestakaan oikein tullut mitään. Katsoi vaan minua sen näköisenä että MINUN suuhun et ainakaan laita yhtikäs mitään! Oksentelu jatkui seuraavana yönä, ja torstaina meni sitten vatsa ihan veriripulille! Kun en saanut neitiä syömään tai juomaan yhtään mitään, katsoin parhaaksi kiikuttaa M:n mahdollisimman nopeasti lääkäriin.
Päästiinkin Liisan uudelle klinikalle vielä torstai-iltapäivänä, ja Liisa laittoi Mutkan tippaan. Lisäksi sai pistoksena aikamoisen setin erilaisia lääkkeitä. Myös verinäyte otettiin, ja tulokset siitä saatiin perjantaina... veriarvoissa ei ollut mitään häikkää, joten ainakaan myrkytyksestä ei onneksi ollut kyse.

Loppuviikosta on nyt sitten yritetty neidille syöttää erinäisiä kaurapuuron, raejuuston, kananmunan ja broilerin jauhelihan kombinaatioita, ja pikkuhiljaa alkaa ruoka uppoamaan neidin kitusiin. Ja uskokaa tai älkää, kaurapuuro maistuu kaikkein parhaiten. ;) Keira on heittäytynyt aivan porsaaksi kun näkee ettei toiselle ruoka oikein maita, ja jos Mutka lähtee kesken syönnin kupilta pois, yrittää Keira hiipiä välittömästi syömään sen pöperöt!! Eilen meinasin olla jo tilanne päällä, kun Keira hiippaili taas Mutkan kupille... Mutka sitten päättikin tulla takaisin syömään, ja Keira aloitti kauhean murinan. Ihailtavasti kyllä Mutkalla piti pinna tuossa tilanteessa!! En kuitenkaan uskaltanut kovin pitkäksi aikaa jäädä seuraamaan, mihin tilanne kehittyy... ;)

Juottaminen on sitten ollut vielä hankalampi operaatio.... Todettiin lopulta, että parhaiten se onnistuu saunassa. Joten "pakko" oli sitten saunoa molempina iltoina ja ottaa Mutka alalauteelle mukaan... vaikkei tuo saunominen varmaan kovin hyvää tee, jos elimistö meinaa muutenkin kuivaa. Mutta siihen malliin hörppi neiti vettä saunassa menemään, että eiköhän tuon nesteytyksen kanssa reilusti plussan puolelle jääty kumminkin. :)

Tarttuvaa tuo tauti ei mitä ilmeisimmin ole, koska muilla koirilla ei ole ollut mitään oireita... olisihan se nyt tähän mennessä tullut niihinkin, sillä mitään erityisiä varokeinoja ei olla käytetty. Liisa totesi torstaina, että pöpöt on joka tapauksessa jo meidän taloon levinneet, jos levitäkseen ovat, joten siinä vaiheessa mikään eristäminen ei olisi enää mitään auttanut.

Pari päivää meni Mutkalla totaalilevossa, mutta viikonloppuna ollaan jo lenkkeilty suht normaalisti. Mulla on riittänyt lenkityspuuhaa, kun Sampokin on ollut vähän kipeänä, eikä Mutkaa ja Kaisaa vielä uskalla yhtä aikaa lenkille ottaa... hetkeäkään kun eivät kuitenkaan olisi riehumatta, ja ehkä Mutkalle ei nyt vielä tee hyvää revitellä ihan kamalasti. Eli Mutkan kanssa ollaan sitten lenkkeilty kahdestaan, ja Kaisan ja Keiran kanssa kolmistaan. Itselläkään tosin ei mikään voittajaolo ole ollut, ja mittasin pikkaisen lämpöä eilisiltana... tänään kuitenkin on olo ollut ihan normaali.
Eilinen synttäripäiväkin meni siis kovin rauhallisesti kotosalla... mutta ei kai noita lukemia nyt niin viitsi enää juhliakaan... ;)

Tällä viikolla hallimme pohja on suolauksessa, joten agista tuli pakollinen viikon tauko. Tarkoituksena oli ruveta pohjustamaan tokon AVO-luokan liikkeitä Mutkan kanssa ja Keiran kanssa vahvistaa paria VOIn juttua, muttamutta... talvi pirulainen pääsi yllättämään! Noh, tämähän on vain taas erittäin huono tekosyy... löytyyhän noita paikkoja, ja tekniikkaa voi treenata vaikka kotieteisessä. Painavampi syy on ehkä ohjaajan laiskuus... nyt eletään jo keskiviikossa (ja tämäkin ilta menee sujuvasti agilityseuran syyskokouksessa...), mutta ajatustakaan ei ole tokolle uhrattu! Nooh, eihän se totaalitauko harrastuksista tietystikään tee ollenkaan pahaa... vai miten se nyt oli? Ja lenkkeilyyn kyllä löytyi uutta puhtia, kun metsässäkin taas näkee jotain, kun on lunta.

Viime viikolla agia tulikin kyllä taas treenattua oikein urakalla - maanantaina alkeiskurssin veto ja hyppytreenit, tiistaina Pertin kuntotreenit (nämä tosin vain ohjaajalle ;)), keskiviikkona haastajaryhmän treenit, torstaina epikset, perjantaina kilpailijoiden episradan testausta ja sunnuntaina valmennusrenkaan "Tuija-päivä". (joo-o, ehkä se tauko tosiaan oli ihan paikallaan!)

Torstain epiksissä osallistuttiin vain mölliradalle, joka oli hyppyrata. Kilpailijoiden rata näytti äärimmäisen houkuttelevalta, mutta en uskaltanut osallistua, kun en vielä noihin kontakteihin kisatilanteessa luota. Kun nyt kerran ruvettiin tekemään remonttia, niin tehdään se sitten huolella... ettei sitten taas hetken päästä paikkailla samaa asiaa. Edellisviikon ratatreeneissä oli huomattavissa, että jos puomille tullaan kovasta vauhdista, ei neiti M:n maltti vielä meinaa riittää... joten mistä sitä nyt viikossa sitä malttia olisi ylenmäärin löytynyt!
Mölliradathan ei meikäläisille ole niitä parhaita mahdollisia, kun väkisinkin ovat aika suoraviivaisia, joten koiran vauhti on aivan hillitön. Tosin, tällä radalla oli alussa ihan kivasti kulmaa. :) Sen verran jäin kuitenkin Mutkasta jälkeen, että se ajautui 5. esteen ohi, tästä kielto. Itse töhelsin sitten vielä toisen kiellon pussilla... olisihan se koira sinne mennyt kun olisi selkeästi näyttänyt, mutta ohjaaja tanssii ripaskaa ties mihin suuntaan, niin hankala siinä on toisen tietää mihin ollaan menossa! :D Tulos siis 10, mutta kaiken kaikkiaan radalla, jossa koiraa en käytännössä voinut (tai en ainakaan osannut) ottaa haltuun oikein missään, pysyi homma tosi kivasti paketissa!
Perjantaina oli sitten pakko käydä kokeilemassa kilpailijoiden rataa, kun se oli vielä hallissa rakennettuna. Pätkin ensin radan pariin osaan, ja meille haastavinta kohtaa, jossa peräkkäin keinu, pöytä ja A, vahvistettiin muutaman kerran. Tämän jälkeen sitten vedettiin rata kisanomaisesti läpi, ja oli kyllä varmasti paras kisanomainen veto meiltä tähän mennessä!! Ainoastaan yksi kielto A:n jälkeiseltä hypyltä... hyppy oli suorassa linjassa, ja jotenkin oletin että Mutka sen hakee... pitäisi muistaa, että se on ihan kakara vielä tuommoisissa, se mitään osaa hakea. :) Puomin kontakti olisi voinut olla parempi, vaikka sen ottikin ihan reilusti... vissiin vauhti oli sen verran hurja, että hervoton persus tippui kyydistä hieman ennen aikojaan. :D Pitää toki muistaa, että kosketusalustat oli kontakteilla apuna, samoin kepeillä viimeinen verkko. Siitä huolimatta hyvää työtä, meiltä molemmilta. :)
Sunnuntaina sitten tosiaan oltiin Tuijan koulutuksessa, ja Mutka järjesti heti ensi töikseen hyvät naurut koko porukalle! Aloitus oli sellainen, että hypyn takana oli putki "vaakatasossa", ja koira piti ohjata putken takaa hypyn yli ja putken vasempaan päähän. En todellakaan tiedä, mitä tuon otuksen päässä liikkui... joka kerta kun kutsuin sitä, se kääntyi ihan vastakkaiseen suuntaan ja juoksi putken oikeasta päästä sisään! :D Noh, saatiinhan tämäkin vihdoin sujumaan, kun itse tulin vähän lähemmäs koiraa kutsumaan. Seuraava ongelmakohta oli poispäin käännös. Vaikka edellisissä treeneissä, joissa poispäin käännöksen jälkeen jatkettiin matkaa oikealle, ei mitään ongelmia ollut, osoittautui tämä sekä koiralle että ohjaajalle jotenkin ylivoimaisen vaikeaksi, kun matkaa jatkettiinkin vasemmalle! :) Kuvio oli kyllä muutenkin "ahtaampi", mutta periaatteessa logiikka oli ihan sama. Tässä tuli sitten sählättyä oikein urakalla, ja lopulta meinattiin hermostua molemmat koko hommaan. Niinpä selvitettiin kyseinen kohta twistillä ja valssilla, ja poispäin käännös jäi hautumaan kotiläksyksi. :) Puomista olen erityisen ylpeä: pystyin jättämään Mutkan tekemään puomin itsenäisesti, ja itse menin valmiiksi vastaanottamaan seuraavan hypyn taakse, joka oli puomin vieressä, eli rata kääntyi puomin jälkeen 180 astetta oikealle. Tosin huomattiin, että häiriötä Mutka ei tässä vielä kestä, eli kun Tuija juoksi puomin vieressä "tuomarina", paineistui M tästä hiukan. Eli häiriötä vaan mukaan treeneihin...

Tajusin eilen, että en ole pitkään aikaan ottanut mein koirista kuvia! Vaikka nyt on hyvälaatuinen helposti taskuun menevä kamerakin! Tosin, Mutka on ollut niin niukassa turkissa, ettei siitä kovin edustavia kuvia ole edes saanut... jos siitä nyt koskaan saa. :D Keirasta puolestaan pitäisi ottaa kuvia nyt, kun turkki on vielä päällä. ;) Arkisin ei kyllä kuvaamisesta kannata haaveilla, kun pimeää on jo töistä lähtiessä. Mutta jospa ensi viikonloppuna saisi pitkästä aikaa muutaman kuvan räpsäistyä...

Mutka-neitokaisellakin on nyt ensimmäinen titteli plakkarissa! Eli eilen Lahden tokokokeesta saimme viimeisen ALO-luokan ykköstuloksen ja siten siis koulutustunnuksen TK1. Täytyy sanoa, että ohjaaja oli enemmän kuin lähellä peruuttaa koko kokeen... Ei ehditty treenata oikein ollenkaan koko tokoa, ja odotettavissa oli, että jäävät mennään yhtä arpapelillä kuin ennenkin. :-/ Mutta hyvä että tuli sitten kuitenkin mentyä! :) Niinhän se toinen jäävä (tällä kertaa maahanmeno) meni taas nollille!! Tosin, "tuomio" oli hieman kyseenalainen... itse katsoin sivusilmällä, että Mutka meni maahan, enkä sen kummemmin käynyt varmistelemaan. Kääntyessä huomasin, että Mutkan etupää on hieman koholla, mutta maassa se mun mielestäni kuitenkin oli. Pistevähennykset olisi olleet tuosta puolittaisesta asennosta ihan ok, mutta että nolla... (??) Vapaana seuraaminen meni vähän plörinäksi, M edisti varmaan metrin juoksuosuudella!! Ja jotain muutakin omituista siinä muistaakseni tapahtui. Luoksetulossa nousi sitten taas ihme puolittaiseen asentoon ennen aikojaan, ei onneksi liikkunut paikaltaan. Mutta siitäkin siis pistevähennyksiä. Siinä vaiheessa oli olo, että ei kannata vissiin ykkösestä haaveilla tällä kertaa... Kehän jälkeen sitten ynnäilin, ja mietin, että voiko tosiaan olla näin, että pisteet kuitenkin riittäisivät (kaikista liikkeistä en ollut ihan varma, että mitä tuomari oli näyttänyt pisteiksi). Tuloksia ei mihinkään seinälle ilmestynyt, ja malttamattona piti sitten käydä toimitsijoiden papereista vähän kurkkimassa. ;) Rivi luoksepäästävyys10, paikalla makuu 10, seuraaminen kytkettynä 9, seuraaminen taluttimetta 8, liikkeestä maahanmeno 0, luoksetulo 8, liikkeestä seisominen 9, hyppy 10 ja kokonaisvaikutus 8 --> 160p ja 1-tulos! ;D Että näin meillä... Mutta pitäisköhän ennen avoimeen menoa kumminkin opettaa ne jäävät kunnolla, ettei aina tarvis elää "äärirajoilla"... ;) Ja onhan tässä rutkasti kaikkea muutakin opetettavaa ennen kuin AVOn kokeeseen ollaan valmiita!
Mutta Mutka oli, pikkuvirheitä lukuunottamatta, hyvä! Todella hyvä! Viime kokeessa vaivannut pieni "aneemisuus" oli tänään tiessään, ja tyttö teki töitä! Itsekin onnistuin pitämään tsempin hyvin päällä, ja tuomarisetäkin huomasi, että tälle on vissiin turha jorista liikkeiden välissä mitään, eteenpäin vaan. ;) Liekö se sitten lupaa hyvä kehään, jos koira on muuten kisapaikalla kun mikäkin räyhähenki... tuomarin juoksutarkastuksessakin pyöri ja hyöri ja rupesi vaan leikkimään hihnalla kesken kaiken... kyllä hävetti! Se siitä hyvästä kokonaisvaikutuksesta sitte...

Niin tosiaan, Kokkosen pariskunta vietti tuossa viikon Rodoksella, ja tytöt jäivät tuttuihin hoitopaikkoihin... Mutka Tuijalle, Kaisa Titille ja Jerkolle sekä Keira Suskulle. Hyvin oli kaikilla mennyt, Kaisa ei olisi edes malttanut lähteä pois kun mentiin sitä hakemaan. :D Mutka oli pelannut koko viikon Pamela-mudin kanssa, ja epäilytti, että näinköhän sekään enää haluaa meidän matkaan lähteä. Keira puolestaan oli vieraillut Pohjanmaalla, ja tavannut myös tyttärensä Kiirun... ja hyvin oli reissussa pärjännyt vieraassa bortsuporukassa. Suurkiitos taas kaikille tyttöjen hyvästä hoidosta, kyllä oli huoletonta olla reissun päällä kun tiesi että koirilla on kaikki hyvin! Loman jälkeen koiralauma sopeutui myös yhteiseloon ongelmitta. Oikeastaan edes minkäänlaista turinaa tai murinaa ei ollut, vaan taisivat kaikki olla aika innoissaan toistensa näkemisestä. :)
Reissu oli kyllä mukava, ja Rodos osoittautui lomakohteena yllättävän monipuoliseksi kun ei ihan pahimpiin turistirysiin jäänyt pyörimään. Tosin, menossa oli turistikauden viimeinen viikko, joten mitään pahempia "rysiä" tai tungoksia ei missään kyllä ollut... hyvin oli ravintolatkin tyhjillään iltaisin. Viikon aikana tuli mm. kierrettyä melkein koko saari autolla, katseltua nähtävyyksiä, ratsastettua aasilla, käveltyä maanalaisen pilkkopimeän n. 200metrin tunnelin läpi, vierailtua strutsifarmilla, snorklattua, loikoiltua rannalla... ja tietysti syötyä hyvin! ;)

Agia treenattiin viime viikolla pariin otteeseen, ja kyllä näkyi reilun viikon mittaisen tauon jälkeinen innostus aika hyvin. :) Muuten M teki kyllä loistavasti töitä, mutta kontaktit, jotka rupesi jo ennen lomaa sujumaan vauhdistakin ihan mukavasti, meinasi ruveta vähän roiskumaan. Eli... palataan taas askel taaksepäin ja muistutellaan niitä jälleen yksittäisenä neidin mieleen. Perjantaina ratatreeneissä oli aikasmoisen vauhdikas rata, ja huomasinpa, että renkaan treenaaminen on meiltä laiminlyöty jonkin aikaa kokonaan!! Renkaalle kyllä tultiinkin aikamoista haipakkaa, ja väkisin jäin koiran taakse aika paljon... hetki saatiin muistutella, että mistäs lokosesta tästä olikaan tarkoitus mennä. Mutta Sampon avustuksella (minä ohjasin normaalisti ja Sampo oli renkaan takana vetämässä koiran läpi) saatiin rengaskin sujumaan. Sitä pitää kyllä ihan tosissaan alkaa treenaamaan enemmän, tiedä miten se on jäänytkin viime aikoina niin heikolle koko rengas!
Aika kylmää kyytiä neiti M nykyisellään radalla tarjoilee, ei siinä passaa ohjaajan paljon lipsua tai unohtua miettimään! :) Luulin, että Keiran vauhti on jotain älytöntä, mutta kyllä tuo ruutikinttu taitaa pistää jo vauhdissa paremmaksi...  

Jaaha, olenpa ollut taas totaalisen laiska tämän blogin kanssa! Mutta josko nyt sitten jotakin runoilisin. Kyllähän tässä on yhtä sun toista touhuiltu, mutta kirjoitetaan nyt tiivistetysti hieman joka osa-alueesta. ;)

Ensiksi tietysti se tärkein, eli LAUMA. Tuon edellisessä tekstissä kirjoittamani episodin jälkeen on rauha onneksi laskeutunut meidän tyttölauman keskuuteen. Minkäänlaisia rähinöitä ei ole ollut, ja tietysti ollaan pyritty myös välttämään tilanteita, joissa niitä voisi syntyä. Tytöt ovat päivät toisistaan eristyksissä, samoin automatkoilla matkustavat kukin omissa "looseissaan",  ja kellään ei näytä tarvetta olevan rähistelyyn silloin kun ollaan läsnä. Toivotaan, että tilanne tällaisena säilyykin.
Kaisan jalasta olin pitkään huolissani, kun se ei tuntunut kokonaan paranevan millään!! Aina jonkun aikaa oli oireeton, mutta sitten rupesi sitä taas ontumaan. Onneksi tajusin viimein kokeilla vanhan rouvan selkää, ennen kuin kiikutin sen lääkäriin... eihän vika ollut missään muussa kuin aivan jumissa olevissa lihaksissa!! Selkä oli sään takaa aivan kivikova, ja kun sitä rupesin varovasti hieromaan, se pehmeni sormissa tuntuvasti. Muutamalla hierontakerralla saatiin selkä suurinpiirtein kuosiin, ja ontuminenkin lakkasi sen siliän tien. Pikkuhiljaa sitten Kaisa siirtyi normilenkkeilyyn, ja tietty kerran piti innoissaan revitellä niin kovin, että seurauksena oli taas pari päivää saikkua. :-/ Ei näytä kummempia kaunoja jääneen Kaisan ja Mutkan välillä... tuollahan ne porhaltaa menemään samaan tapaan kuin aina ennenkin. :) Ja Kaisaa pitää jatkuvasti toppuutella, kun ei se jalka nyt ihan ylettömiä vielä kestä kuitenkaan...

AGILITY
Tällä saralla onkin sitten tapahtunut paljon!! Meillä oli pitkän aikaa Mutkan kanssa jotenkin epäselvä vaihe koko lajissa... tuon tappeluepisodin jälkeen mulla meni pitkään, ennen kuin taas täysillä aloin luottaa Mutkaan, ja se vaikutti tosi paljon kaikkeen tekemiseemme. Niinpä yhteinen sävel agiradallakin oli monta viikkoa totaalisen hukassa!!
Mutta... asioilla on tapana järjestyä, ja niin kävi tässäkin asiassa. Ensinnäkin, pääsimme mukaan LAU:n valmennusrenkaaseen haastajaryhmään. Valmennusrenkaaseen valittiin yhteensä 10 3-luokan koirakkoa, meidän seuran parhaimmistoa jotka tähtäävät ensi kesän arvokisoihin, sekä 6 "haastajaa", joilla tähtäin on tulevaisuudessa korkealla. Ja me saimme siis Mutkan kanssa kunnian päästä tuohon haastajaporukkaan mukaan, ja sitä myöten kyllä motivaatio nousi kerralla ihan toisiin ulottuvuuksiin! Tuija käy pitämässä meille kerran kuussa treenit, ja muina aikoina sitten treenaamme tuossa samassa porukassa omatoimisesti Tuijan antamia kotiläksyjä. :) Haastajaryhmä, kuten koko renkaan kööri, on sen verran motivoitunutta ja taitavaa porukkaa, että eiköhän me siellä hyvin tsempata toinen toisiamme! :)
Renkaan aloitustapaamisen innoittamana tein paljon uusia päätöksiä treenaamisemme suhteen. Ensinnäkin, kontakteissa palataan mooonta askelta taaksepäin. Mutkan vauhti radalla on mieletön, ja viime aikoina ongelma on ollut huolimattomat kontaktit, etenkin puomi, jos vauhti kasvaa yhtään kovemmaksi. Tajusin, että olen ollut kontaktien opettamisessa todella epälooginen koiralle, enkä ole sitä kunnolla vaatinut pysähtymään kosketusalustalle alastuloissa... miksi ihmeessä se sinne itsekseen jäisi, jos ei se tiedä että niin kuuluu tehdä??!! Niinpä, nöyrästi kotieteiseen pysähtymisen opetteluun: "koske" --> pito ja vaaditaan kontakti ohjaajaan --> naksuttimella "naks" ja vapautus palkalle. TOIMII!! Eli ei muuta kun noin tsiljoona toistoa, ensin vain ja ainoastaan hihnassa ja siitä sitten pienin askelin vauhtia lisäten... tavoitteena se, että kontaktilta ei KOSKAAN lähdetä ilman ohjaajan lupaa! :)

Viime viikonloppuna Juha Orenius oli pitämässä kaksipäiväistä koulutusta Lappeenrannassa, ja olin ilmoittautunut Mutkan kanssa mukaan. ONNEKSI, sillä Juhalla oli meille todella paljon annettavaa!! Kopsaan tähän suoraan pätkän treenipäiväkirjastamme ajan ja sormien säästämiseksi. ;)

--

26.9. Juha Oreniuksen koulutus

Alku aina hankalaa… ja Juha, kun oma rotu kerran on kyseessä, ei todellakaan päästänyt meitä helpolla!! Kai hää katsoi, että meissä jotain potentiaalia on… koirassa ainakin. ;) Vekkausta jauhettiin niin kauan, että se hänen silmäänsä miellytti, ja siinä sitä olikin mulla tekemistä... Otin myös patukan käyttöön vekkauksen opettelussa, vaikka olen kuvitellut, etten pysty patukkaa kädessä radalla pitämään. Noh, hyvinhän tuo toimi, kun ei itse vaan olisi niin kamalan kömpelö sen käytössä!! Myös puomille lähtöä sekä alastuloa vahvistettiin patukan avulla… tästäkin mulla oli paha aavistus, että M käy hakemassa patukan ja lähtee sen jälkeen rallattelemaan ympäri hallia se suussaan. Jälleen kerran aliarvioin koirani… patukka toimi hyvin koiran ”vetäjänä” puomille, jonka molemmin puolin oli putken suu houkuttelevasti. Samoin alastulossa neiti pysähtyi patukalle kuin seinään! Vekkausta ja puomihässäkkää hioessa meni aikaa sen verran, ettei pidemmälle ehditty. Mutta saadut neuvot olivat sitäkin arvokkaampia!! Hyvä mieli jäi!!

27.9.2009 Juha Oreniuksen koulutus

Huhhuh!! Hiki tuli, mutta mieli oli treenin jälkeen niiiin hyvä, että sitä on vaikea sanoin edes kuvailla! Vääntöä, vääntöä, vääntöä… mutta viimein selvitettiin 26 esteen hyppyradan joka ikinen kohta! Pahin kohta oli jälleen alku, jossa en meinannut saada ajoitusta millään kuntoon… aina joko pidin koiraa liian pitkään minua kohti tai käänsin liian aikaisin. Seuraavat ongelmat tulivat sitten, kun rata alkoi tehdä ns. siksakkia… Mutta tarpeeksi aggressiivisella ohjaamisella onnistuin nekin kohdat vihdoin ohjaamaan. Ja sepä se taitaa olla se meidän juttu… riittävän aggressiivinen ja määrätietoinen ohjaus! Juha sanoi, että koska Mutka on niin nopea, ei mulla ole käytännössä mitään muuta mahdollisuutta kuin juosta AINA täysillä radalla. Eli:

-         juokse täysillä

-         ohjaa

-         katso koiraa

à helpommin sanottu kuin tehty! ;)

Tarpeeksi napakka ”tässä, tässä, tässä” näytti tepsivän moneen tilanteeseen, ja Juha antoi luvan jopa kiroilla radalla tarpeen tullen… noin kiihkeälle koiralle ei kuulema pehmokäskyt mene jakeluun. ;)

Ja… kun asiaa pohdin, niin näinhän se on. Silloin, kun Mutka tietää mitä tehdään ja luottaa minuun, eli sillä on selkeä tehtävä, se tekee älyttömän hyvin töitä. Esimerkiksi, vaikka olisi kuinka vaikea hyppykulma tahansa, mutta jos reitti seuraaville esteille on selvillä, ei sillä ole mitään ongelmaa hypätä sen yli. Kuitenkin, ns. helppojakin rimoja tulee alas silloin, jos itse olen yhtään epävarma… koira heittää läskiksi, kun ei kerran selkeitä ohjeita tule.

Eli hetkeksikään ei saisi ohjaus herpaantua, vaan kaikki pitäisi tehdä täpöllä!! Tuolla radalla sain ohjauksen kestämään parhaimmillaan kasassa 6-7, joissakin kohdin jopa 8 estettä. Mutta heti kun tulee joku epämääräinen hetki, pakka hajoaa. Hyvin tyypillinen nopean koirakon ongelma, johon  ei kai auta mikään muu kuin treeni, treeni ja treeni!! Pakko se on myöntää.. koira on sairaan nopea ja myös älyttömän makee silloin kun kulkee hyvin!!! Perkale, meistä vielä kuullaan!!!

Ja yksi asia, jonka nyt ihan oikeasti päätän: YHTÄÄN radanpätkää en tee treeneissä niin, etten ole kunnolla sitä suunnitellut tai jos olen yhtään epävarma miten ohjaan… kokeilla toki pitää, mutta koiralle ei pidä antaa missään vaiheessa vaikutelmaa, etten ole tosissani. Eli kun ohjataan, niin oikeesti ohjataan…. meni sitten kuinka metsään tahansa. J

---

Eli koulutus oli todellakin jokaikisen euron arvoinen, ja paljon enemmänkin!!

Koulutuksen jälkeen tulin kipeäksi (tietty), ja monta päivää poltteli päästä kokeilemaan noita uusia oppeja. Perjantaina (vaikken ihan terve ollutkaan ) sitten käytiin Sampon kanssa kokeilemassa vekkaamista ja pyrin koko ajan käskyttämään koiraa voimakkaasti, jopa ylikorostetusti... ja voi mahoton miten upeasti Mutka kulki!! Myös Keiran kanssa kokeiltiin samaa tyyliä, ja näyttäisi toimivan silläkin.. eli treenit jatkukoon! :)

Alla kuvat neitosten pujottelusta... kuvat on ottanut Marjo Vainio Kouvolasta.

TOKO

Pieksämäen kokeen jälkeen käytiin Mutkan kanssa vielä onneamme koettamassa Kouvolassa 5.9. Onni ei kuitenkaan suosinut meitä, eikä suoritus ollut kummaltakaan mitään kovin hyvää tekemistä. En ollut tyytyväinen Mutkan seuruisiin, vaikka niistä 9 saatiinkin kummastakin, ja muutenkin pientä epäpuhtautta oli vähän joka liikkeessä. Kun kerran maahanmenoa on jankattu, niin hyvin odotetusti ongelmia tuli nyt seisomisessa... Mutka empi hetken, ja päätti sitten tehdä kompromissin ja mennä istumaan. :D Myös hypyn taakse istui, mitä ei ole tehnyt koskaan aiemmin, joten istuminen oli selvästi päivän sana. :) Tuomari Anne Nokelainenkin totesi tuosta liikkeestä seisomisesta, että neiti taisi kuvitella kuuluvansa jo voittajaluokkaan. :) Pisteet 158, eli harmittavan lähelle ykköstä jäätiin. Mutta... parempi näin.. kyllä siitä olisi jäänyt vähän "armopalan" maku. Yritetään sitten viimeisessä alokkaan kokeessa ihan oikeasti onnistua!

Tokotreenirintamalla onkin ollut aika hiljaista viime aikoina... Mutkan kanssa pidin kyllä tarkoituksellakin hieman taukoa tuon Kouvolan jälkeen, mutta tauko on kyllä venähtänyt luvattoman pitkäksi. Kaverit pliis, kiskokaa minut treemaan!! :D

SPEEDRACE

Tämä on mitä ilmeisimmin meidän laji. ;) Lauantaina 3.10. oltiin koko perheen voimin (Kaisa tosin ei osallistunut) Kotkassa speedrace-kisassa. Ja Imatralla keväällä mainetta niittänyt joukkueemme Kelpo Mutka oli taas kasassa... tosin tällä kertaa Woiton tilalla juoksi Keira, joten nimikin muutettiin vaihdokseen sopivaksi "Kelpo Mutka featuring Keira". :) Mutkan tiesin kyllä voivan pärjätä, mutta en sentäs ihan noin hyvin... 77 maxikoiran joukosta Mutka nimittäin täräytti voittoon!! N. 100 metriä taittui aikaan 7,37. Keira jostain syystä lähti vähän himmaillen liikenteeseen, ja siinä sitten meni hieman aikaa, mutta hyvin keirulainenkin mennä pinkaisi... varmuuden vuoksi teki vielä vähän agia lopussa, ja hyppäsi maalijohteiden välissä. :D Tiinan pojat Warma ja Arwo pinkoivat myös tyylikkäästi sijoille 7 ja 8 yksilökisassa... ja eipä löytynyt Kelpo Mutkalle tälläkään kertaa voittajaa, joten myös joukkuekisan voitto matkasi meidän mukana Lappeenrantaan... ja Woitto oli lisäksi aivan suvereeni Nitro-sarjassa. :)

Alla kuva voittajatiimistä. Kuvan on ottanut Jenni Parkkali (jonka podengo Weppi pinkoi mineissä hienosti sijalle 2!).

Alla vielä päivän piristykseksi (??) kuva Mutka the Jättikielestä... tämänkin kuvan on ottanut Marjo Vainio.

Jospa tässä hetki olisi aikaa kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisiakin. Täytyy sanoa, että on kyllä ollut aika rankkaa viime aikoina, ja ollaan jouduttu totisesti miettimään tätä meidän koiralauman tilannetta.
Viime viikon maanantaina nimittäin Kaisa ja Mutka olivat ottaneet oikein kunnolla yhteen kotona. Itse siis olimme töissä, ja oli kyllä omistajilta aivan silkkaa ajattelemattomuutta ja hölmöyttä jättää ne keskenään työpäivän ajaksi!! Varsinkin kun jo edellisenä päivänä olivat rähisseet. Onhan nuo aiemminkin silloin tällöin pientä rähinää pitäneet, mutta tällä kertaa oli siis ollut tosi kyseessä! Mutka on ollut taas valepennuilla, ja ilmeisesti saanut siitä vähän lisäpontta siihen, että nyt näytetään mummolle, kuka tässä talossa määrää... kyllähän Mutkakin sen huomaa, että Kaisalta alkaa iän myötä olla paras puhti pois. Mutta Kaisahan ei helposti periksi anna... mutta eihän se kaikkine puuttuvine etuhampaineen mahda Mutkalle voimassa yhtikäs mitään. Niinpä kun päästiin kotiin, makasi Kaisa eteisessä jalat verillä, ja ei muuta kun äkkiä soitto Tikalle, jonne onneksi pääsimmekin samantien.
Vammat onneksi osoittautuivat lievemmiksi mitä pelättiin, ja tällä hetkellä Kaisa on toipunut episodista jo varsin hyvin. Hurjemmalta näytti, mitä oikeasti onkaan, sillä molemmista jaloista jouduttiin ajelemaan karvat pois, jotta haavat löydettiin ja saatiin puhdistettua.

Tuon valtataistelun jälkeen olen sitten yrittänyt perehtyä näihin koiralauman hierarkia-asioihin, ja luulen, että ollaan pidetty Kaisaa parempana laumanjohtajana kuin se oikeasti onkaan. Ollaan aina luotettu siihen, että mummo pitää junnut kurissa, ja katsottu hieman läpi sormien sen räyhäämistä ja "kiusaamista". Esimerkiksi, Kaisahan tekee monesti sitä, että lenkillä jos kutsun jomman kumman junnuista luokseni, niin hää menee siihen väliin härkkimään. Ja takakontissahan ei voitu kaikkia koiria enää pitää siksi, että Kaisa aina yhtäkkiä päätti käydä Keiran niskaan. Eihän tuommoinen ole oikean laumanjohtajan käytöstä, vaan silkkaa kiusaamista!! Ja Mutka on vähän semmoinen suoran toiminnan tyttö, että jos ruvetaan liiaksi ryppyilemään, niin sieltä kyllä pesee ja linkoaa... ja kovaa!!

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin kaikin puolin rauhallinen... koirat ovat keskenään ihan normaalisti kun ollaan kotona, ja mm. eilen belgit nukkuivat vierekkäin keittiön pöydän alla... Yksin jäädessään eivät kuitenkaan todellakaan enää samaan tilaan jää! Keirahan meillä on jo aiemminkin ollut eristyksissä belgeistä.
Kunhan Kaisa tuosta toipuu täyteen kuosiinsa, niin varmasti vasta sitten nähdään, mitkä nuo kaksikon välit oikein ovat. Jos Kaisa luovuttaa paikkansa lauman kärjessä suosiolla, niin homma mitä todennäköisemmin on sillä selvä... näinhän kävi Keiran ja Mutkan välillä, ja nykyään tulevat toimeen aivan loistavasti. Mummoa vaan on välillä vähän vaikea lukea tuommoisissa asioissa. 

Täytyy sanoa, että tehokkaasti Mutkis kyllä raivaa tietään laumassa ylöspäin, ja itse olisi kyllä jo aiemmin pitänyt ymmärtää se, että jossain vaiheessa on Kaisan ja Mutkan valtataistelu edessä. Eihän Kaisa ole Mutkalle samanlainen "idoli" kuin Keiralle, sillä Kaisa on ollut vanha jo silloin kun Mutka tuli taloon. Lisäksi Kaisan kanssa ei ole enää Mutkan talossaoloaikana treenattu, joten se on aina jäänyt treenien ajaksi kotiin... joka Mutkan silmissä ei ainakaan vahvista Kaisan laumanjohtajan asemaa, kun itse pääsee aina mukaan ja toinen jää kotivahdiksi.

Olen myös joutunut katsomaan tuota Mutkaa ihan uusin silmin. Ensin pelotti, että onko tuon episodin jälkeen odotettavissa pahempiakin ongelmia tuon koiruuden kanssa, mutta sitten tajusin, että ongelma on vain ja ainoastaan näiden kahden välinen jännite, sillä muiden koirien kanssahan Mutka on aina tullut toimeen loistavasti. Mutta yksi asia, minkä oikeasti olen tiedostanut kunnolla vasta viime aikoina, on tuo hillitön saalisvietti, mikä neidillä on!! Ja yritän kovasti perehtyä asiaan, jotta osaisin hallita ja käyttää sitä oikealla tavalla hyväksi aiempaa paremmin. Ei siis kannata tuupata koiraa väkisin tilanteisiin, jotka laukaisevat tuon saalisvietin, vaan yritetään purkaa sitä ihan vaan oikeaan tekemiseen. :) Minusta Salme Mujunen kirjoittaa eräässä artikkelissaan hyvin siitä, miten ihmisen tulee tietynlaista koiraa ottaessaan tunnustaa tosiasiat; seurapuudeli ei taivu kaikkeen tekemiseen, mutta työkoira ei taas puolestaan välttämättä taivu kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin... ja sen asian kanssa on vaan elettävä.
Kaiken kaikkiaan tuo ihanan kamala kakara on opettanut mulle koirista jo nyt todella PALJON!! On todellinen rikkaus oppia käsittelemään erilaisia koiria ja oppia "puhumaan koiraa"... vaikkakin sen sitten joskus joutuu tekemään kantapään kautta. 

Kiitos Tuijalle neuvoista ja tsempityksestä tuon asian kanssa!!

Mutta sitten niihin iloisempiin asioihin...

Viime viikon lauantaina oli tokokoe Pieksämäellä. Matkaseurana meillä oli Eeva-Liisa ja Kiara, ja oli kyllä todella mukava reissu! Kiitos vaan vielä tytöille matkaseurasta!!
Mietin vielä edellisenä iltana, menenkö Mutkan kanssa kehään ollenkaan... fiilis kun ei oikein ollut kohdallaan tuon maanantain jälkeen, enkä saanut treenatuksi oikein ollenkaan ennen koetta. Koepaikalla meni hetki, ennen kuin sain kunnon tatsin koiraan, mutta kyllä se sieltä sitten löytyi kun vähän kaiveltiin.
Paikkamakuussa sitten elettiin todellisia kauhun hetkiä... koirat oli jätetty maahan ja ohjaajat siirtyneet kehän toiselle laidalle... hetken kuluttua Mutkan vierestä lähti koira juosten ohjaajansa luo (kyseinen koira oli vielä rähissyt Mutkalle ennen kehään menoa) ja veti Mutkan toiselta puolelta koiran mukaansa! Pulssi hakkasi aivan hurjana tässä vaiheessa, mutta M hieman nosti päätään ja jatkoi paikallaan pötköttämistä!! :D Kun kerran käskyn alla ollaan, niin mihis siitä sitten lähtis.... taitava M! <3
Yksilöliikkeet menivät ok, vaikka pientä epäpuhtautta siellä täällä. Seuruussa täyskäännökset oli ihan kamalia, maahanmenossa annoin aika voimakkaan vartaloavun, ja luoksetulossa ei jostain syystä istuutunut eteeni. Lisäksi tuomarilta ei ainakaan irtopisteitä saanut, vaan aika tiukka oli linja. Kuitenkin 167p ja 1-tulos, joten kyllähän siihen pitää tyytyväinen olla! :D

Keira-tyttökin pääsi pitkästä aikaa tokokehään, ja alku olikin enemmän kuin lupaava!! Pisteitä ei tuomarilta herunut etenkään tässä luokassa, mutta Keira teki töitä niin innokkaasti ja hyvin, että pisteistä viis!! En ole pitkään aikaan (jos koskaan) nähnyt Keiralta noin hyvää voittajaluokan seuraamista! :) Ja luoksetuloon, joka on ollut se mein murheenkryyni, K lähti todella vauhdikkaasti. Ainoastaan viimeinen pätkä oli siinä hieman hidas, eikä Keirakaan tullut eteen istumaan (??). Mutta... sitten sitä kuormittumista rupesi tapahtumaan loppua kohden... Vielä hyppynouto ja metalli menivät hyvin,  vaikka hyppynoudossa Keira jäikin hetkeksi hömöttämään ja vilkuilemaan katsomoon. Tunnarissa sitten se tapahtui... yhtäkkiä Keira keksi, että liikkeenohjaaja Eino on lähellä, ja rupesi sitä luimistelemaan. Toi lopulta oikean, mutta välissä oli jo tapahtunut vaikka sun mitä, joten pisteitä ei tästä liikkeestä tullut. Kaukoissa sitten oli jo vaikeuksia saada koira sivulle, ja kun sitten liikkeenohjaaja pyöräytti lätkää käsissään ja siitä kuului kopsaus, pomppasi Keira ilmaan, ja se liike oli sitten siinä!
Harmittava juttu, mutta toisaalta sain taas paljon uusia oivalluksia tuon asian suhteen. Keira selvästi kuormittuu liikaa, eikä vire kanna sitä koesuorituksen loppuun asti. Kuitenkin, alku oli niiiiin hyvää tekemistä, että ilmeisesti treenaamisen kanssa ollaan nyt oikeilla jäljillä. Olen nimittäin treenannut aika harvakseltaan, tehnyt todella pieniä pätkiä, palkannut lennosta ja vaihtelevasti, välillä vaan leikkinyt jne. ja aina lopettanut silloin kun koiralla on kaikkein kivointa. ;) Eikä tuo treenien harventaminen ainakaan suoritusten puhtauteen näytä vaikuttavan, päinvastoin. Joten... tätä systeemiä vaan lisää ja vielä virettä pikkasen ylöspäin, niin eiköhän me se saada kestämään vielä ne viimeisetkin kaksi liikettä. :) Eli toiveikas olen, ja ei taatusti luovuteta, kun avaimet hommaan alkaa löytyä!! Vielä me se TK3 napataan, perkules!!!

Kaiken kaikkiaan ollaan kyllä ehkä vasta viime aikoina ruvettu Keiraa ja sen herkkyyttä oikeasti ymmärtämään, ja siitä suuri kiitos kuuluu Sampolle. Sampo on tehnyt Keiran kanssa agissa aivan valtavan hienoa ja perusteellista työtä, ja olen erittäin toiveikas myös sen suhteen, että se alkaa kantaa ennen pitkää hedelmää. Kärsivällisyyttä se vaatii, mutta on se hyvä, että meillä on tuo perfektionisti talossa. ;)

Metkoja nuo otukset kyllä ovat, ei voi muuta sanoa!