Väkipakolla ei kyllä koiraharrastuksissa saa yhtään mitään aikaiseksi! Sen olen taas saanut kantapään kautta kokea. Jo viime viikonlopun kisat oli vähän "pakolla" vääntämistä, ja eihän niistä kovin hyvä fiilis jäänyt... eikä hyvin tuloksia varsinkaan. Keskiviikon treeneihin oli lähtökohdat sitten todella surkeat; tuli vähän kiire ja pinna muutenkin kireällä, ja keskittyminen siten vähän sitä sun tätä... noh, arvata saattaa ettei treeneistä tullut yhtikäs mitään!! Jos koira oli pikkasen normaalia enemmän kujalla, niin ohjaaja oli siihen verrattuna vielä moninkertaisesti! Ja tapahtuiko kummallakaan oppimista - tuskin, ainakaan agilitymielessä. Tärkein oppi ohjaajalle oli se, että älä KOSKAAN siirrä omaa huonoa fiilistäsi koiraan ja sen myötä pilaa sen mahdollisuuksia oppia! Varsinkin kun toinen tekee kyllä nöyrästi töitä aina kun itse on reilu koiraa kohtaan ja antaa sille siihen mahdollisuuden. Mutta jos itse sählää ja hermostuu, niin kai koirallakin on oikeus sählätä ja hermostua?! Kuten jo joku aika sitten kirjoitin agilityseuran lehdessäkin, tärkeää on olla reilu koiraansa kohtaan... AAARRGGH, milloinhan sen itse oppisin!!?

Eilinen sitten taas oli hyvä osoitus siitä, mikä merkitys hyvällä fiiliksellä on; jos on hyvä fiilis, se välittyy myös koiraan, joka on hyvin kuulolla, ja siten yhteistyö radalla toimii. Eilen oli siis epikset, joihin lähdin tavoitteena vain ja ainoastaan yksi asia - pitää koiran kanssa hauskaa. Ja tässä tavoitteessa me onnistuttiin Mutkan kanssa täydellisesti!! :) Itse pyrin olemaan ohjauksessani mahdollisimman rauhallinen - on muuten nopean ja kiihkeän koiran kanssa helpommin sanottu kuin tehty löytää kultainen keskitie sähläämisen ja flegmaattisuuden välillä! Pitäis mennä nopeasti mutta pitää ohjaus mahdollisimman napakkana. ja selkeänä. Pitäis olla rauhallinen, mutta hetkeksikään ei saisi "lamaantua",  vaan ohjata määrätietoisesti...
Eilinen rata onnistui tuossa suhteessa itseltäni hyvin - sanoisinpa että tuo oli paras kisanomainen rata, mitä ollaan Mutkan kanssa tehty. Mutka ei ollut ehkä nopeimmillaan, todennäköisesti tuosta valeraskaudestaan johtuen, silti kovaa mentiin ja paketti pysyi kaikin puolin kasassa. Erityisen tyytyväinen olin kontakteihin, jotka onnistuivat nyt kisatilanteessa niin kuin ne treeneissä onnistuu - eli koira malttoi kunnolla odottaa multa lähtöluvan alastulolta. Kepeille vienti oli haastava - tai oikeastaan jos kepit olisi tehnyt helpoimman kautta, olisi jatko ollut vähintäänkin haastava. ;) Niinpä päätin, että nyt on paikka kokeilla miten takaaleikkaus kisatilanteessa toimii... noh, eihän se ihan toiminut, huomaa että treeniä on viime aikoina alla vähän turhan vähän...  mutta tulipa kokeiltua. :) Muita virheitä ei radalla tullut, tulos 5 ja paljon tärkeämpänä tuloksena äärettömän hyvä fiilis radan jälkeen!! Voi kun agility olis aina sellaista... mutta vissiin ne oppirahatkin on maksettava, tässäKIN lajissa, ja joka koiran kohdalla erikseen. :)

Tottikseenkin on löydetty ihan uutta virtaa, kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea Hilman Suville, jolta saatiin kallisarvoisia vinkkejä vireen nostattamiseen. Jotenkin ollaan poljettu paikallaan... teknisesti koira tekee hyvin, mutta "se jokin" jää suorituksista puuttumaan. Nyt opin sitten toisen tavan nostaa Mutkan virettä haukuttamalla... saalisärsykkeellä kun en saanut sitä toimimaan. Ja tämä uusi tapa näyttäisi todellakin tuottavan tulosta!
Myös Keiran kanssa ollaan innostuttu taas tokoilemaan... namit olen jättänyt käytännössä pois kokonaan, ja palkannut yllätyksellisesti (eli esim. kesken seuruuliikkeen) lelulla... ja kun taskusta kaivaa FRISBEEN  niin johan alkaa kierrokset nousta... tosin Keiran kohdalla kierrosten nousu yleensä tarkoittaa myös epäpuhtauden lisääntymistä liikkeissä, joten kultainen keskitie pitäisi tähänkin hommaan löytää. Pääasia toistaiseksi on kuitenkin, että koiralla on mahdollisimman kivaa. Perustekeminen on Keiralla kuitenkin hallussa, joten pienten tekniikkavirheiden korjaaminen ei todennäköisesti ole hankalaa. Kuulostaa kieltämättä vähän "pylly edeltä puuhun" -menetelmältä ja on vissiin vastoin kaikkia mahdollisia koiran koulutuksen periaatteita, mutta... joka on Keiran tokokoekehässä nähnyt, ymmärtää tämän menetelmän ehkä vähän paremmin. ;)

Kylläpäs koirien kanssa touhuaminen onkin ihan älyttömän mukavaa! :)

Tammikuu oli kyllä aivan kamala! Töissä oli aivan älytön kiire koko kuukauden, pakkasta ulkona jatkuvasti niin paljon ettei agitreeneistä (tai muistakaan treeneistä) tarvinut paljon haaveilla ja jotenkin muutenkin kaikki tökki! Nyt tammikuu on onneksi vihdoin ohi, ja ainakin työrintamalla helpottaa... katsotaan sitten miten käy näiden harrastusten kanssa.

Tökkivän kuukauden päätteeksi käytiin eilen yhdet tökkivät agilitykisat. Mutka on TAAS vaihteeksi valeraskaana, mutta kun se ei aiemminkaan ole neidin työskentelyyn agissa juuri vaikuttanut, niin en olettanut sen vaikuttavan nytkään. Tämä oletus oli kuitenkin totaalisen väärä! Jo perjantaina, kun päästiin taas pitkästä aikaa treenaamaan, oli Mutka jotenkin ihan kummallinen... teki radalla virheitä, jotka ei ole sille ollenkaan tyypillisiä, ja jotenkin ei irronnut mihinkään... tai sitten vastaavasti irtoili ihan omille reiteilleen. Noh, lopputreeneistä saatiin homma toimimaan, ja kun lauantaina käytiin vielä kertaamassa kontaktit ja pari tekniikkajuttua, niin koira toimi kuin unelma!
Kuitenkin... eilisen ensimmäisellä radalla mulla oli joku aivan outo koira mukanani! Lähtökarsinat oli suoraan sanoen lähinnä vitsi... samasta aukosta mentiin radalla ja tultiin ulos, ja poikittain päähän oli tehty hyppyesteiden siivekkeistä "karsinat", joissa kahden seuraavan koiran piti odottaa vuoroaan. Noh, oletin, että tästähän tulee täysi katastrofi, mutta Mutka oli karsinassa aivan hiiren hiljaa (??!!). Lähtöön jäi ok, ja pysyi nätisti paikallaan... mutta jo kolmannella esteellä alkoi ihan ihme häröily - ensin ei meinannut ohjautua putkeen, vaikka oma näyttö oli videolta katsottuna ihan normaali. Sen jälkeen kääntyi samassa putkessa ympäri (??!!), muutaman esteen päästä kepeiltä pujotteluvirhe (??!!), välissä yksi rimantiputus (no se nyt saattoi olla vahinkokin) ja hetken päästä täysin suoraan koiran edessä olevalta muurilta kielto (??!!), tämän jälkeen pyörähdys muurin päällä ja palikat alas... tämän jälkeen homma seis ja koira pois radalta. ;)
Kyllähän Mutka kävi todella kuumana kun mentiin kisapaikalle, ja oma fiiliskään radalle mentäessä ei ollut ihan parasta laatua, kun vähän kiire tuli koiran haussa jne. Mutta niinhän tuo käy kuumana AINA, ja vastaavaa käytöstä en tuolta koiralta ole koskaan nähnyt! Ja kaikkein oudointa oli se, että tosiaan radalle mentäessä ei sitten käynyt ollenkaan kuumana, vaikka pääsi seuraamaan kolme suoritusta aivan vierestä.
Liekö hää sitten tosiaan haikaillut kotiin jääneiden "pentujensa" perään. Kovastihan tuo petailee ja kaivautuu sängyn tai sohvan alle, ja iltaleikit sohvatyynyjen kanssa on enempi K18-matskua... :) Voi toista...

Noniin, mutta takaisin agikisoihin...
Ennen toista rataa kävin ottamassa vähän treeniesteitä, ja niillä alkoi jo homma pelittää vähän paremmin. Ari piteli Mutkaa rataantutustumisen ajan (kiitos vielä kovasti!!), joten radalle ei tullut niin kiire kuin ensimmäiselle. Karsinassa Mutka alkoi vähän jo innostua, että mitäs tuolla radalla tapahtuu, ja jopa tahallani sitä nostatin hieman. Tämä rata olikin sitten jo paljon parempi! Puhdasta jälkeä tehtiin 13 esteen verran... sitten riman tiputus, jonka jälkeen oma ohjaus herpaantui juuri riittävästi millisekunniksi... ja koira ajautui putken väärään päähän. Täytyy tunnustaa, etten rataan tutustuessa edes ajatellut, että niin voi käydä, sillä linja putken oikeaan päähän näytti aivan suoralta. Sen verran kai sitten kuitenkin ennakoin putken jälkeiselle hypylle kääntymistä, että Mutka tuli linjasta ohi... ja tosiaan muutenkin olin jo pikkaisen myöhässä joten vastakkaista kättä en ehtinyt työntää. Hylyn jälkeen menikin pasmat sitten totaalisen sekaisin kun rupesin miettimään, että pitikö mun nyt tulla radalta heti pois... mutta loppusuoralla kun oltiin, niin suorin reitti pois oli tietenkin suorittaa rata loppuun. ;) Tämän pähkäilyn seurauksena Mutka pääsi loppusuoralla olleella puomilla tosi paljon mun edelle, ja sen ohjaus oli multa siis todella huono. Kontaktin kuitenkin otti, vaikka olin kilometrin päässä, ja pussi houkuttimena suoraan edessä. Mutta tästä paljon miinuspisteitä ohjaajalle, etten vienyt loppurataa täpöllä!!

Myös Sampo ja Keira osallistuivat... heille tuloksina hyl ja 25. Eli hylkyputki tuli rikottua. :) Kyydittäjinämme reissussa olivat Mirka ja Rape, heille tulokset 10 ja hyl. Ari ja Inka olivat medien ensimmäisellä radalla nousseet kakkosiin, ihan superpaljon onnea treenikamuille!! Muita LAUlaisia ei kisoissa ollutkaan.

Kisoista jäi itselleni vähän ristiriitaiset fiilikset. Ekan radan jälkeen teki mieli lähteä maitojunalla kotiin, mutta toinen rata antoi taas uskoa siihen, että kyllähän me osataan. Nyt olisi tietysti hirveän kiva tietää, kuinka paljon tuosta ekan radan häröilystä tosiaan oli tuota valeraskauden "poissaolevaisuutta" vai vaikuttiko siihen joku ihan muu, mitä en tiedostanut. Todennäköisesti tekijöitä oli useampi, niin herkkä on laji, että eipä se paljon vaadi...

Tällä hetkellä olen kyllä aika huolissani Mutkasta. Nuo joka juoksun jälkeen toistuvat valeraskaudet ei taatusti ole koiran psyykelle kamalan terveellisiä!! Ja altistaahan tuo esimerkiksi kohtutulehdukselle. Tajusin myös, että meidän koirat ovat ottaneet matsia vain siloin, kun Mutka on ollut joko juoksuilla tai valepennuilla... muina aikoina ei mitään rähinöitä ole ollut. Eli aikamoisen ärhäkäksi nuo hormoonit tytön saavat! Eivätkä nuo valeraskaudet tietysti myöskään ole kovin mukavia harrastamisen kannalta; tokossa vaikutus näkyy selvästi ja suorituksista häviää terävyys, ja jos se alkaa vielä vaikuttamaan agilityynkin, niin eihän tästä harrastamisesta kohta tule yhtikäs mitään... muutaman viikonhan tuota kerrallaan kestää, ja sama rumba kaksi kertaa vuodessa.. Eihän koiralta VOI olettaa oppimista, jos pääkoppa on ihan sekaisin. :-( Leikkaaminen on tällä hetkellä erittäin vakavassa harkinnassa oleva vaihtoehto - koiran terveys ja hyvinvointihan se on etusijalla.

Noh, nyt on helmikuu, ja olen päättänyt että se tulee olemaan paaaljon parempi kuin tammikuu!!

Sunnuntai olikin varsinainen aktiivipäivä mulla ja Mutkalla! Aamusta mentiin ensin valmennusrenkaan Tuijan koulutukseen ja sieltä suoraan Lahteen, jossa edessä oli toinen yritys sinisen nauhan metsästyksessä. Noh, helppo arvata kumpi osio edellä mainituista meni paremmin! :D

Aikamoiset sykkyrät Tuija oli melle tehnyt, ja olin jopa yllättynyt miten hienosti Mutka hanskasi monta vaikeaa paikkaa. Ohjaajakin tumpeloi ehkä keskimääräistä tasoaan hieman vähemmän. ;) Joten selvittiin treenistä suhtkoht kunnialla... alun pakkovalssi tuotti jostakin syystä eniten ongelmia, vaikka niitä ollaan jonkin verran treenattu. Lisäksi pari turhaa riman tiputusta, joista en kuitenkaan ollut kamalan huolissani, sillä rata oli tiivis, sisälsi hankalia käännöksiä ja putkista tultiin välillä tuhatta ja sataa. :) Erityisen ylpeä olin onnistuneista välistävedoista... teknisesti on ohjaajalla niissä vielä paljon tekemistä, mutta kertaakaan ei koira ohjautunut välistävetokohdissa väärin! Meno ei ehkä ollut kauneinta mahdollista, mutta kyllä on mukava huomata että kehitystä tapahtuu... muutama kuukausi sitten ei olisi kyllä ollut toivoakaan selvitä tuollaisesta radasta! Hyvä neiti M! <3

Ja se näyttely sitten... olisi voinut jäädä vaikka väliinkin. Turhaan venkslasin tuota koulutuksen aikataula että ehdin näyttelyyn. ;) Kehässä nyt ei kauheasti juhlinut kukaan, mutta ei varsinkaan käyttölinjaiset. :D Käyttömaleja oli useampi mukana, tervuja en ainakaan muita bongannut. Sama kohtalo kaikilla käyttiksillä... eli sininen nauha antaa edelleen odottaa itseään!
Mutka käyttäytyi kehässä todella hyvin, olis sen sinisen nyt voinut edes säälistä antaa. ;) Mutta kyseisen tuomarin mielestä Mutkan kauneus taitaa olla pelkästään sisäistä laatua: "Pitkärunkoinen, vahvaluinen hieman vierastyyppinen narttu. Lyhyt ja leveä pää. Leveäasentoiset korvat. Tummat, mutta pyöreät silmät. Voimakkaasti kulmautuneet raajat. Saksanpaimenkoiramaiset vetävät liikkeet. Hoikassa kunnossa. Pitkä lanneosa. Karva vielä lyhyttä. Runsaasti mustia karvankärkiä ja erittäin voimakas iso musta maski. Varma rauhallinen käytös." = T

--> suosikkikohtani on ehdottomasti tuo "karva vielä lyhyttä"... meinaskohan hää, että se siitä vielä kovastikin kasvaa. :D

Mitäpäs tässä sitten on muuta tapahtunut... treenattu ei olla oikeastaan muuta kuin agia. Myös seuraava ilmoittautuminen virallisiin kisoihin on lähtenyt matkaan.... iiks!

Vuosi 2010 on käynnistynyt koiraharrastusrintamalla ihan mukavissa merkeissä! Hyvin menneiden episten rohkaisemana ilmoitin kuin ilmoitinkin Mutkan ensimmäisiin virallisiin agilitykisoihinsa, ja niinpä startattiin kahden radan verran täällä Lappeenrannassa viime lauantaina. Keli oli jotakuinkin hyytävä, mutta eipä tuo siinä hötäkässä niin ehtinyt tuntua... liikkeessä pysyttiin koko ajan, ja kun lämmittelyt ja jäähdyttelyt oli pakko tehdä superhuolella, niin kontaktikin säilyi meidän välillä koko ajan todella hyvin. Kuumanahan tuo tietekin kävi ennen ratoja, mutta vastoin kaikkia pelkojani istua nakotti lähdössä nätisti paikallaan ja lapasessakin pysyi. ;)

Ensimmäisellä radalla hätäilin lähdössä hieman... en jotenkin luottanut, että M pysyy lähdössä paikallaan, ja liian hätäisesti otin sen liikkeelle. Jäi sitten ohjaamatta 3. esteelle kokonaan, ja Mutka ajautui siitä ohi. Muita virheitä ei radalta sitten tullutkaan... kontakteissa tosin oli kyllä toivomisen varaa ja paljon! Miten sitä on aina olevinaan kisaradalla niin kiire, ettei niitä tule ohjattua yhtä huolella kuin treeneissä!! Aikaahan olisi kyllä ollut... kiellosta huolimatta M paukutti luokan nopeimman ajan, -13,65s. Tuloksena radalta siis 5, ja sen verran haastava rata taisi olla kyseessä, että tuolla tuloksella sijoituttiin toiseksi! Eli ekassa startissa palkintopallille! :)

Toisella radalla (hyppäri) oli sitten semmoinen alkusuora että oksat pois! Jäin todella pahasti jälkeen (taas jos olisi luottanut että koira pysyy lähdössä, niin olisi itse voinut lähteä huomattavasti edempää...), ja Mutka ehti tehdä sitten aikamoisen kiepin.. ei kuitenkaan ajautunut väärälle esteelle. Rataa ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan sanoa hallituksi, sillä itselläni ei tuon alun kaahailun jälkeen ollut kyllä ohjakset missään vaiheessa kunnolla käsissä. Loppuvaiheessa sitten ohjasin yhden hypyn huonosti... jäin todella kauas ja kaiken lisäksi käskytin riman päällä. Mutkakaan ei kyllä tätä hyppyä kovin huolella hypännyt. Joten rima alas, ja tältäkin radalta tulos 5. Sen kaoottisen fiiliksen perusteella, mikä radasta jäi, täytyy sanoa että VAIN 5. :D Sijoitus tältä radalta oli 6. (taas nopein femma), joten eihän se hassummin loppujen lopuksi mennyt sekään. :)

Mullakin on taas vihdoin oma kisakoira, IHANAA! Ja hinku kisaamaan tietysti valtaisa. Onneksi tässä alkuvuonna kisoja ei siedettävän matkan päässä kovin paljoa ole, ettei nyt tule ihan intouduttua. ;) Missään nimessä näiden tulosten perusteella ei nimittäin pidä tuudittautua siihen, että homma kisoissa sujuisi kuin tanssi... kyllä sitä pitää tehdä vaan töitä, töitä ja töitä! Tosin, "to do" -asiat treenilistalta ei varmaan lopu koskaan, mutta jos sitä listaa aina vähänkin lyhyemmäksi saisi, niin hyvä on. Ja onneksi tuolla työkaverilla ei motivaatio ihan äkkiä lopahda tekemiseen. :)

 Sampo ja Keira ehtivät Lappeenrannan kisojen lisäksi jo startata Hyvinkäällä heti vuoden alusta. Pikkaisen homma on hakenut uomiaan, kun aloittivat kontaktien treenaamisen hieman uudella tavalla. Mutta eiköhän se sieltä lähde!

Vähän tottistakin ollaan ehditty ottaa. Viime viikon torstaina treenattiin porukalla jäähallin parkkipaikalla. Tytöt olivatkin supertaitavia kumpainenkin! Eilen kävin myös ottamassa pikkaisen tokoa lenkin lomassa... oli taas vaihteeksi niin kylmä, ettei agitreenejä ollut. Mutta taisi olla molemmat tytöt hieman väsyksissä lauantain kisoista, sillä molempien tekeminen oli jotenkin vaisua. Noudot sentään saatiin onnistumaan kumpaiseltakin hyvin! Mutkakin on yhtäkkiä oppinut menemään kapulalle suht maltillisesti, ja palautuskin tulee nätisti ja tiiviisti eteen. Se on varmaan opiskellut salaa! :)

Jaaha, se ois sit vähä niinkun vuosi paketissa! Jotenkin tuntuu, ettei oikein mitään olla tänä vuonna saatu aikaiseksi, mutta tarkemmin kun miettii, niin kyllähän sitä on aika paljon tullut touhuttua.

Vuosi on ollut ylläriylläri aika agilitypainotteinen. Siitä lähtien kun omaan halliin päästiin, on molempien tyttöjen kanssa tehty ihan tosissaan töitä.
Mutka on kehittynyt vuoden aikana hurjasti, vaikka välillä onkin eletty aikamoisia epätoivon hetkiä. Kesä meni todella hyvin, ja edistymistä tapahtui aivan silmissä. Sitten kuitenkin syksyllä tuli "se" vaihe, kun tuntui ettei radalla toimi ei sitten mikään!! Seuranmestaruuskisojen jälkeen harkitsin ihan vakavasti siihen pitsinnypläykseen siirtymistä!! Mutta sitten ne vaan palaset loksahteli pikkuhiljaa kohdalleen, ja nyt tuntuu enemmän kuin hyvältä tekeminen Mutkiksen kanssa. Suurimpina "herättäjinä" toimivat Juha Oreniuksen koulutus sekä ennen kaikkea pääsy valmennusrenkaaseen, ja olen iloinen että maltoin palata asioissa pikkaisen taaksepäin. Yhteistyö on hioutunut nyt tässä talven aikana aika kivasti, kun olen vihdoin löytänyt oman ohjaustyylini Mutkan kanssa, enkä enää  mene niin helposti siihen vauhtiin mukaan. Kovaa kyllä mennään, mutta homma ei mene ihan niin helposti enää sähläämiseksi. Mutka on myös teknisesti kehittynyt todella paljon, kiitos Tuijan treenien!
Itseluottamusta toivat myös viime sunnuntain epäviralliset kisat. Möllirata oli vauhtirata, niinkuin mölliradan kuuluukin, ja vaikka koira ehti siinä hötäkässä jo liukua kerran kyljelleenkin, niin homma pysyi paketissa ja kontaktitkin oli noin vauhdikkaalle radalle ihan hyvät. Tuloksena 0 ja luokan voitto! Kilpailevien radan ohjaaja sitten mokasi täysin itse... Koira toimi edelleen kuin unelma, mutta en tiedä mikä ihmeen black out meikäläiselle tapahtui. Keppien jälkeen oli hyppy hieman viistosti, ja rata kääntyi siinä kohtaa 180 astetta. Rataa lukiessa suunnittelin kohdan vielä kahdella eri tavalla, riippuen siitä miten pääsen kepeiltä vauhtiin. Vaan... kun radalla sitten lähdettiin kepeiltä, niin ohjaaja hyvin määrätietoisesti ohjasi koiransa putkeen, joka siis tuli vasta tuon hypyn jälkeen!! :D Sen jälkeen ohjaajalta sitten menikin pasmat totaalisen sekaisin... koiralle puhtaat paperit ja ohjaajalle paljon risuja! :) Jospa ensi vuonna saisi hieman enemmän tuota kisarutiinia...

Sampo on tehnyt Keiran kanssa aivan valtavan hyvää työtä! Keira on mennyt noin valovuoden eteenpäin niin hyppyjen kuin muunkin tekemisen kanssa, ja nyt epiksissä kaksikon meno näytti niiin hyvältä, että jo on ihme jos ei ensi vuonna ala kisaradoilla tapahtumaan!!

Tuntuu, että tokon suhteen olen ollut aivan superlaiska tänä vuonna, mutta en nyt ehkä ihan kuitenkaan, kun Mutkan kanssa saatiin TK1 suoritettua. Tämän jälkeen on kyllä koko tokoilut jotenkin lässähtäneet... tuo kylmä keli ei oikein houkuttele treenaamaan ulkona, ja sisätiloja on hieman nihkeästi saatavilla. Keiran toko on jäänyt vieläkin vähemmälle, mutta toisaalta olen halunnutkin antaa Sampon ja Keiran keskittyä rauhassa agilityyn. Keira nauttii niin täysin tekemisestä Sampon kanssa, että mitäs minä nyt sinne väkisin mitään tokoa sullomaan. Ehtiihän sitä paremmillakin keleillä. :) Kaukaisena, muttei suinkaan mahdottomana haaveena meillä on edelleen Keiran kanssa se tottelevaisuusvalion arvo... Keira on saanut rutkasti lisää itseluottamusta viime aikoina, ja uskoisin, että sitä kun osaan oikealla tavalla käyttää hyödyksi tokossa, niin tulostakin rupeaa syntymään. 

Jälki jäi aika heikolle tänä(kin) vuonna. Yksinkertaisesti aika ei vain riitä kaikkeen! Mutkan jälki jäi kuitenkin sen verran hyvälle mallille, että eiköhän tuo sieltä taas keväällä löydy. Keiran kanssa taukoa jäljestä oli niin paljon ja treenikertoja tänä vuonna niin vähän, ettei edistystä juuri tapahtunut. Mutta eipä tuota niin vakavissaan olla koskaan tehtykään. 

Kaisan agilitailut jäivät kesän pariin epävirallisiin kisoihin sekä näytöksiin alkeiskurssilaisille ja valkoisille paimenkoirille, ja... pakko kai sen on todeta, että todennäköisesti Kaisa ei koskaan enää maxiesteillä kisaa edes epävirallisissa merkeissä. Vasta viime aikoina olen havahtunut huomaamaan, että Kaisa on oikeasti vanha koira, ja vaikka lenkillä vielä jaksaa intoutua Mutkan kanssa riehumaan, niin yhä lyhyemmiksi nuo riehumiset jää... loppulenkistä sitten tassutellaankin hyvin nöyrästi ihmisten vierellä. 

Ainiin, Keirasta pitää mainita vielä sen verran, että minulla oli ilo tavata Keiran lapsukaisista kolmea nyt loppuvuodesta; messarissa tapasimme tytöt Ginnyn ja Kiirun ja Tapaninpäivänä Kosti-pojan. Kaikki lapsoset ovat kerrassaan valloittavia persoonia, ja kaiken lisäksi vielä aivan todella kauniita! :) Joten upeita jälkeläisiä on mein prinsessa saanut aikaiseksi, olen oikein ylpeä. <3

Alla vielä muutama otos jouluaaton metsäreissulta. Niiden myötä on hyvä päättää vuosi 2009.

Lunta on, ja sitähän muuten on...

Sampon ja Keiran joulutuuletus :)

Mutka metsänraivauspuuhissa

Keira ja Mutka vauhdissa

Iloista vuodenvaihdetta blogimme lukijoille! Palataan taas uusin kujein ensi vuonna! :)