Viime aikoina ei ole mitään kovin ihmeitä tapahtunut. Keiran kanssa ollaan käyty treenaamassa agia, mutta tähän astiset talvitreenauskokemukset ei ole olleet mitenkään kamalan mieltä ylentäviä. Tuntuu että ollaan menty taas takapakkia vaikka kuinka, ja oikeastaan tänään vasta tajusin, että oikeastaan se olen vaan minä joka on mennyt takapakkia... Jotenkin ohjaus on ihan hukassa, ja senhän nyt arvaa miten mun epämääräinen liikkuminen (tai liikkumattomuus) vaikuttaa sitten Keiran suorituksiin... Eli rimat sen kun roiskuu välillä! Ja tietysti sitä hölmöyksissään aina laittaa suurimman osan koiran piikkiin, vaikka Keiran hyppytekniikka onkin parantunut aika huimasti, ja yleensä se tekee töitä ihan tosissaan. Pilaan itse meidän suoritukset sillä, että varon niitä rimoja koko ajan... sitten oma liike muuttuu "tönköksi" ja eihän se muuta tarvi tuommoisen herkän otuksen kanssa. Meillä on siis kirjaimellisesti ohjaajan rimakauhu! :D
Tokihan niitä koiran rimojakin tulee... Keira kuitenkin käy aina aika kuumana tuolla maneesissa, ja kyllähän se sitten huolimattomuutena näkyy suorituksissa. Mutta kyllä se suurin syy löytyy sittenkin tuolta peilistä!!
Keira on kehittynyt myös kontakteilla kovasti... malttaa tosi hyvin alastulot, vaikka tarviikin multa aika paljon vielä tukea niillä. A:lla pääsen aika hyvin irtoamaan, mutta puomilla pitää sit yhdessä tehdä koko kontakti loppuun asti. :) Muutenhan tuo on kyllä niin mieletön menijä, kunhan tuo rimahomma saataisiin natsaamaan...
Jos jollain on hyviä vinkkejä tuosta "rimakauhusta" eroon pääsemiseksi, niin niitä otetaan erittäin mielellään vastaan! Tällä hetkellä on motivaatio aikas lailla hukassa koko lajin suhteen, mutta sieltähän se takuuvarmasti nousisi taas kun saisi pari onnistunutta treenikertaa alle.

Kaisan verikokeista ei sitten loppujen lopuksi löytynyt oikein mitään, mikä oli kyllä helpotus! Lääkärin mukaan mahdollista on, että tuo runsas juominen on enempi psyykkistä laatua ja liittyy noihin selkäoireisiin... eli kun selkä on oikein kipeä niin se sitten laukaisee tuommoisen "sijaistoiminnon". Kipulääkekuurin jälkeen saatiin selkä taas parempaan kuntoon, ja juominenkin on vähentynyt... vieläkin on kyllä päiviä, joilloin Kaisa juo tosi paljon, mutta kun muuten on tyttö ihan pirteä eikä tosiaan mitään hälyttävää lääkärin tutkimuksissa löytynyt, niin ei kai tässä muuta kun porskutetaan eteenpäin...

Vuosikin vaihtui, eikä koirat onneksi kauheasti reagoineet paukkuihin... vaikka niitä oli ihan kiitettävästi tässä naapurustossa tarjolla!! Hermo meinasi jo mennä, kun tuntui että eikö tuo pauke ikinä lopu... ja tietenkin iltapäivästä/alkuillasta onnistuin viemään koirat ulos juuri silloin kun joku tuossa viereisellä kadulla ampui jonkun todella kovaa paukahtavan ja välkkyvän systeemin... silloin kun ei vielä edes olisi saanut ampua!! Keira halusi samantien sisälle, mutta suostui tulemaan sitten vähän myöhemmin pihalle takaisin, joten ei tainnut kovasti säikähtää sitten kumminkaan. Ihan älytöntä koko  rakettitouhu sanon mie!!