Jos matolääke ei muuten uppoa, niin tehdään siitä saalis, niin johan rupeaa kiinnostamaan! ;) Tämän ja monia muita oivalluksia olen tehnyt pikkubelgistäni tässä viime päivinä. :)
Olen ensinnäkin moneen otteeseen ihastellut sitä mieletöntä vauhtia ja voimaa mitä tuon otuksen liikkeessä on! Vielä kun sen voiman saisi aina kanavoitua oikeaan paikkaan... neiti on välillä aivan mahdoton hökkyrä!! Mutta pitäähän sitä toki lasten saada olla lapsia.
Tuossa taas yksi ilta mietin itseäni koiran kouluttajana... tai kasvattajana lienee parempi ilmaisu... koulutus kuulostaa niin tylyltä. :) Kai sitä jotain on tässä vuosien varrella oppinutkin... tosin nyt Mutkan kanssa huomaan, että olen monissa asioissa ihan liian varovainenkin! Keiran kanssa oli niin kovin kiire joka paikkaan... Mutkan kohdalla varmaan vielä sen ollessa 5-vuotias mietin että uskaltaisikohan sitä mennä johonkin kisoihin tai kokeeseen! :D Ei vaan, onhan sitä jonkinlaisia tavoitteita asetettu jo tällekin vuodelle, mutta jätetään ne nyt vielä julkaisematta niin ei tule turhia paineita... ;)
Mutka on myös uskomattoman herkkä tietyissä asioissa. Herkkyys näkyy niin arkielämässä kuin etenkin treeneissä. Kaikenlainen epämääräinen toiminta ohjaajan taholta on Mutkalle todella vaikeaa käsitellä, ja silloin se helposti "lamautuu" ja suoritustaso tippuu. Itse kun pysyy jämäkkänä ja selkeänä, niin koirakin pelittää kuin unelma! Sille toimii vähän sellainen armeijatyyppinen meininki. :) Olen myös aika hyvin oppinut säätelemään Mutkan viettitilaa... ja vaikka sillä luonnostaan on hirvittävä tekemisen into, niin jottei tekemiset tosiaan mene epämääräiseksi ja epäpuhtaaksi, on todella tärkeää että viettitila on kohdillaan. Tottiskurssilla oli puhetta siitä, miten esimerkiksi jotkut koirat vaativat paikalla makuuseen erittäin rauhallisen, jopa hieman flegmaattisen olotilan jotta ne malttavat olla paikallaan, ja niiden viettiä tarkoituksella siksi lasketaan ennen paikkamakuuta. Toiset koirat taas toimivat paikkamakuussa korkeammassa vietissä paremmin. Mutka kuuluu ehdottomasti tähän jälkimmäiseen tyyppiin... paikalla makaaminen on sille tehtävä, ja kun se on hyvässä mielentilassa, se suorittaa tätä annettua tehtävää kuuliaisesti ja täsmällisesti. Eli jälleen kerran... ei epämääräisyyttä, vaan selkeitä tehtäviä... ja tietysti myös selkeä vapautus tehtävän jälkeen.

Tässä vapautusosiossa on meillä vielä hieman treenaamista, etenkin agikentällä. Mutka innostuu hirveästi kun minä innostun, ja jos ei ole työntää sille heti palkkaa suuhun, niin se innoissaan saattaa tökäistä hampaansa esim.  mun reiteen (näin kävi eilen)! Tahallaanhan se ei sitä toki tee, ne hampaat vaan niin luonnostaan tulee joka paikkaan ensimmäisenä, mutta eroon tästä tavasta on päästävä, ennen kuin pahempia ruhjeita pääsee syntymään!
Agikentällä kävi muuten keskiviikkona hauska juttu, mikä myöskin kertoo tuon otuksen herkkyydestä mun ohjaukselle... Laitoin Mutkan pujottelemaan kepeille... vaivihkaa siirsin vasenta kättä lähemmäs koulutusliivin takataskua, jotta saan patukan nykäistyä ja heitettyä sille heti pujottelun jälkeen... Samalla hetkellä kun mun käsi liikahti, pomppasi Mutka verkon yli kepeiltä pois, ja oli just sen näköinen, että mennään sitten tänne kun kerran näytit! :D Niillä siis todellakin on silmät selässä... 

Keira-tyttönen on toipunut todella hyvin, ja Sampon ja Keiran haaveissa on päästä pian takaisin normaalin treenaamisen ja kisaamisen pariin. Ilolla katselin eilen kaksikon touhuiluja pihalla... niillä sitten synkkaa niiiin hyvin! :) Keira on jotenkin muutenkin taas saanut paljon lisää itseluottamusta ja on jotenkin kauhean utelias kaikkia ihmisiä ja koiria kohtaan. :) Ihanaa nähdä, miten elämänilo on palautunut tuohon pieneen otukseen... silloin kun selkä oli pahimmillaan, oli Keira jotenkin todella maissa. Ja itse tulee ihan älyttömän nopeasti sokeaksi tuollaisille jutuille... kyllähän sen näki, ettei se esimerkiksi lenkeillä laukkaa oikeastaan ollenkaan, mutta jotenkin ei sitä tullut niin ajatelleeksi, kun se tapahtui pikkuhiljaa. Ja kun Keira on monesti muutenkin lenkillä omissa oloissaan ja tuhisee vaan pölkkärien päättömälle kaahaukselle, niin kai me ajateltiin, että sitä vaan inhottaa tuommoinen häröily. :-/ Nyt se sitten kaahaa ihan innoissaan niiden mukana! ;) Miksen tullut tarkistaneeksi niitä anaaleja aikaisemmin... huono minä!!

Niin, ja olihan meillä vielä uutinenkin! Nimittäin erinäisten vaiheiden jälkeen Kaisa tuli valituksi varakoiraksi LAU:n maxijoukkueeseen Tornion SM-kisoihin! Me olemme Kaisan kanssa oikein iloisia ja ylpeitä tästä kunniatehtävästä. :) Eilen kävin mummelin kanssa ratatreeneissä, ja hyvinhän tuo edelleen mennä porskuttaa! Kunhan ei tehdä pitkään, eli yksi rata on aikas maksimi... sitten rupeaa kroppa selvästi kuormittumaan. Itse kun valitsee selkeät ohjauslinjat, niin kyllähän se mummo sieltä perästä tulee. Kai sitä on edes vähän ennakoivampaa ohjaamista oppinut, sillä aikas hyvin pysyi homma paketissa eikä Kaisan vauhti tökännyt kuin yhdessä kohtaa... enhän minä muistanut, että ei se mitään edessä käännöksiä osaa!! :D (Eli siinäkin mielessä on kai ohjaajassa jotain kehitystä tapahtunut, että edes vähän monipuolisempaa ohjausta osaa tarjota noille nuoremmille...) Tämänkin kohdan kun kokeilin sitten toiselta puolelta ohjaten, niin nou problem! Mummo oli aivan liekeissä koko hommasta, innostui taistelemaankin hihnan kanssa kovemmin kuin ikinä! :D Ja kylläpä oli rento fiilis lähteä Kaisan kanssa radalle... on se vaan aivan mahtava otus! <3 Harminharminharmi, että kisauran täytyi terveyssyistä loppua aivan liian aikaisin...