Onpahan aikaa mennyt, kun on viimeksi tullut kirjoiteltua! On jäänyt myös Mutkan treenipäiväkirjaan kirjaamatta paljon juttuja, ja se varmaan jälkikäteen harmittaa. :-/ Onneksi kiireestä huolimatta on kuitenkin aikas paljon ehditty tehdä juttuja. :)
Mutkan pentuoireet onneksi helpottivat omia aikojaan, joten lääkitykseen ei tarvinut ryhtyä. Samoin yskä meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin... ei tarttunut meillä muihin, eikä oireillut lääkärissä käynnin jälkeen oikeastaan ollenkaan... niinpä saatiin aika pian siirtyä takaisin normaalielämään. Taisi olla sitten vain joku pienemmänpuoleinen kevätlenssu kyseessä, onneksi!
Uskalsin siis aloittaa myös LPKY:n tottiskurssin, johon Mutkan kanssa iloksemme pääsimme mukaan... eka kerta kentällä tosin skipattiin sekä mun työreissun vuoksi että siksi, että halusin varmistaa, että koira on kunnossa ja tietysti ettei levitellä mitään pöpöjä. Meidän ryhmä on ns. aloittelevien ryhmä, jossa on ilahduttavan runsas rotukirjo ja oikein mukavaa porukkaa! Nyt muutama kenttätreeni on takana, ja meikäläiselle alkaa avautua taas paaaljon uusia asioita.
Ensimmäiset pari kertaa keskityttiin lähinnä kentällä leikkimiseen. Hyvin pian sitten kuitenkin piti hommaa ruveta vähän rauhoittelemaan, ja ruvettiinkin harjoittelemaan myös rauhavaihetta, joka on meikäläisellä ollut vähän hakusessa. Olen vaatinut koiralta ihan liikaa ja painostan, ja helposti se sitten menee siihen, että Mutka vetää ja puree entistä kovemmin patukkaan kiinni, että et muutes varmaan vie tätä multa!! Nyt kun olen käytännössä nähnyt miten tuota rauhaa voi tehdä, niin alkaahan se meiltäkin pikkuhiljaa sujumaan.
Mutkan kanssahan siis vietin nosto ei todellakaan ole ongelma! Eihän tuolle tarvi kuin vähän patukkaa vilauttaa, niin se on sit siinä... Ongelma on lähinnä ollut se, että miten tuon vietin sitten siirtää esimerkiksi seuraamisliikkeeseen... helposti käy niin, että saan koiran hyvin nostatettua kentälle mennessä, mutta sitten sählään ja säädän ja tapahtuu niin paljon kaikkea ylimääräistä, että kun vihdoin päästään siihen seuraamiseen, niin vietti on jo laskenut. Muutenkin kaiken kaikkiaan tuo seuraaminen on jotenkin ollut taas hakusessa viime aikoina... kun jostain asiasta tekee itselleen ongelman, niin siitä sitten totisesti sellaisen saa!! Mulla taisi mennä vähän överiksi nuo vietinnostatusyritykset tuossa seuraamisessa... vähän kun kokeilee sitä sun tuota ilman selkeää logiikkaa ja ennen kaikkea miettimättä sitä mikä on luontevaa itselleen ja omalle koiralle, niin lopputulos on sitten lähes kaoottinen!! Eilen kuvasin tuota mein seuruuta videolle, ja hyvä etten itkua vääntänyt kun sitä katsoin... se oli ihan karmeeta!! Koira oli kyllä muutenkin eilen ihan muissa maailmoissa... (varmuuden vuoksi sitten vielä kokeilin vähän hyppytekniikkatreeniäkin pihalla, ja ketuikshan se män sekin, ylläri. ;)) Mutta kyllä se suurin syy seuraamisen väljyyteen on ihan siellä hihnan toisessa päässä...
Häiritsi siihen malliin tuo seuruuasia, että yritin sitten Sampolle demonstroida lenkillä tuota. Ja saman tuomion sain Sampolta, minkä itsekin näin sitten erittäin hyvin videolta... paineistan edelleen omalla kropallani koiraa, ja siten seuraaminen menee helposti väljäksi kun väistää tai menee muuten vähän hämilleen, että mitäs tässä nyt oltiinkaan tekemässä. Mutta jos jotain positiivistakin, niin kontaktia tuo pitää aina todella hyvin!!
Lisää "avaimia" hommaan löytyi oikeastaan sitten tänään kurssilla... ensinnäkin, patukka hiiteen!! Mutka kerää niin kovat kierrokset patukasta, ettei kertakaikkiaan enää pysty keskittymään muuhun. Ja itse olen tosiaan ongelmissa jo patukan pois saamisessa ja siinä, että tyttö syöksyilee ihan hulluna patukan perään, ja mun täytyy olla todella nopea omissa liikkeissäni. Niinpä vaihdoin palkan narupalloon, ja se vaikuttikin sopivan meille erittäin hyvin. Muutenkin, turha nostatus kentälle tullessa pois, lyhyt palkalla härnäys ja sit hommiin. Lisäksi oma kroppa suoraksi ja hiiiitaampi vauhti, jolloin koira joutuu keskittymään vieläkin enemmän eikä edistä (oma moka tämäkin, kun olen opettanut Mutkan vähän liian eteen). Suoran seuruun lisäksi otettiin mukaan myös käännöstä vasemmalle, ja varsinkin viimeisessä pätkässä kun vihdoin muistin sekä 1) rytmittää, 2) oikaista kropan, 3) liikkua riittävän hitaasti, 4) viestiä koiralle kääntymisestä, 5) antaa vapautussanan ENNEN kuin heitin pallon palkaksi ja 6) vieläpä heittää pallon oikeaan suuntaan, ja koira ei edistänyt ja pysyi hienosti oikealla etäisyydellä koko matkan, niin tuli ihan sellainen olo, et vitsi, mehän osataan! Voi tsiisus.. minä kun oon kuvitellut, että agility on vaikeeta, mutta tottis se vasta taitolaji on!! :D
Keiran kanssa olen yrittänyt ottaa hieman EVL:n liikkeitä repertuaariin... on vaan juoksujen aikaan ollut tyttö niin omissa maailmoissaan, että parin treenin jälkeen totesin, että ehkä odotamme suosiolla juoksujen loppumista! :D
Ensi viikolla sitten vihdoin päästään treenaamaan agia oman katon alle!! Mahtavaa!! Hatunnosto ja selkääntaputus koko LAU:n talkooväelle, kun ollaan saatu noin mahtava pytinki aikaiseksi. Eipä ookaan ihan joka kylällä moista. ;)
Kommentit