Jospa tässä hetki olisi aikaa kirjoitella pitkästä aikaa kuulumisiakin. Täytyy sanoa, että on kyllä ollut aika rankkaa viime aikoina, ja ollaan jouduttu totisesti miettimään tätä meidän koiralauman tilannetta.
Viime viikon maanantaina nimittäin Kaisa ja Mutka olivat ottaneet oikein kunnolla yhteen kotona. Itse siis olimme töissä, ja oli kyllä omistajilta aivan silkkaa ajattelemattomuutta ja hölmöyttä jättää ne keskenään työpäivän ajaksi!! Varsinkin kun jo edellisenä päivänä olivat rähisseet. Onhan nuo aiemminkin silloin tällöin pientä rähinää pitäneet, mutta tällä kertaa oli siis ollut tosi kyseessä! Mutka on ollut taas valepennuilla, ja ilmeisesti saanut siitä vähän lisäpontta siihen, että nyt näytetään mummolle, kuka tässä talossa määrää... kyllähän Mutkakin sen huomaa, että Kaisalta alkaa iän myötä olla paras puhti pois. Mutta Kaisahan ei helposti periksi anna... mutta eihän se kaikkine puuttuvine etuhampaineen mahda Mutkalle voimassa yhtikäs mitään. Niinpä kun päästiin kotiin, makasi Kaisa eteisessä jalat verillä, ja ei muuta kun äkkiä soitto Tikalle, jonne onneksi pääsimmekin samantien.
Vammat onneksi osoittautuivat lievemmiksi mitä pelättiin, ja tällä hetkellä Kaisa on toipunut episodista jo varsin hyvin. Hurjemmalta näytti, mitä oikeasti onkaan, sillä molemmista jaloista jouduttiin ajelemaan karvat pois, jotta haavat löydettiin ja saatiin puhdistettua.

Tuon valtataistelun jälkeen olen sitten yrittänyt perehtyä näihin koiralauman hierarkia-asioihin, ja luulen, että ollaan pidetty Kaisaa parempana laumanjohtajana kuin se oikeasti onkaan. Ollaan aina luotettu siihen, että mummo pitää junnut kurissa, ja katsottu hieman läpi sormien sen räyhäämistä ja "kiusaamista". Esimerkiksi, Kaisahan tekee monesti sitä, että lenkillä jos kutsun jomman kumman junnuista luokseni, niin hää menee siihen väliin härkkimään. Ja takakontissahan ei voitu kaikkia koiria enää pitää siksi, että Kaisa aina yhtäkkiä päätti käydä Keiran niskaan. Eihän tuommoinen ole oikean laumanjohtajan käytöstä, vaan silkkaa kiusaamista!! Ja Mutka on vähän semmoinen suoran toiminnan tyttö, että jos ruvetaan liiaksi ryppyilemään, niin sieltä kyllä pesee ja linkoaa... ja kovaa!!

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin kaikin puolin rauhallinen... koirat ovat keskenään ihan normaalisti kun ollaan kotona, ja mm. eilen belgit nukkuivat vierekkäin keittiön pöydän alla... Yksin jäädessään eivät kuitenkaan todellakaan enää samaan tilaan jää! Keirahan meillä on jo aiemminkin ollut eristyksissä belgeistä.
Kunhan Kaisa tuosta toipuu täyteen kuosiinsa, niin varmasti vasta sitten nähdään, mitkä nuo kaksikon välit oikein ovat. Jos Kaisa luovuttaa paikkansa lauman kärjessä suosiolla, niin homma mitä todennäköisemmin on sillä selvä... näinhän kävi Keiran ja Mutkan välillä, ja nykyään tulevat toimeen aivan loistavasti. Mummoa vaan on välillä vähän vaikea lukea tuommoisissa asioissa. 

Täytyy sanoa, että tehokkaasti Mutkis kyllä raivaa tietään laumassa ylöspäin, ja itse olisi kyllä jo aiemmin pitänyt ymmärtää se, että jossain vaiheessa on Kaisan ja Mutkan valtataistelu edessä. Eihän Kaisa ole Mutkalle samanlainen "idoli" kuin Keiralle, sillä Kaisa on ollut vanha jo silloin kun Mutka tuli taloon. Lisäksi Kaisan kanssa ei ole enää Mutkan talossaoloaikana treenattu, joten se on aina jäänyt treenien ajaksi kotiin... joka Mutkan silmissä ei ainakaan vahvista Kaisan laumanjohtajan asemaa, kun itse pääsee aina mukaan ja toinen jää kotivahdiksi.

Olen myös joutunut katsomaan tuota Mutkaa ihan uusin silmin. Ensin pelotti, että onko tuon episodin jälkeen odotettavissa pahempiakin ongelmia tuon koiruuden kanssa, mutta sitten tajusin, että ongelma on vain ja ainoastaan näiden kahden välinen jännite, sillä muiden koirien kanssahan Mutka on aina tullut toimeen loistavasti. Mutta yksi asia, minkä oikeasti olen tiedostanut kunnolla vasta viime aikoina, on tuo hillitön saalisvietti, mikä neidillä on!! Ja yritän kovasti perehtyä asiaan, jotta osaisin hallita ja käyttää sitä oikealla tavalla hyväksi aiempaa paremmin. Ei siis kannata tuupata koiraa väkisin tilanteisiin, jotka laukaisevat tuon saalisvietin, vaan yritetään purkaa sitä ihan vaan oikeaan tekemiseen. :) Minusta Salme Mujunen kirjoittaa eräässä artikkelissaan hyvin siitä, miten ihmisen tulee tietynlaista koiraa ottaessaan tunnustaa tosiasiat; seurapuudeli ei taivu kaikkeen tekemiseen, mutta työkoira ei taas puolestaan välttämättä taivu kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin... ja sen asian kanssa on vaan elettävä.
Kaiken kaikkiaan tuo ihanan kamala kakara on opettanut mulle koirista jo nyt todella PALJON!! On todellinen rikkaus oppia käsittelemään erilaisia koiria ja oppia "puhumaan koiraa"... vaikkakin sen sitten joskus joutuu tekemään kantapään kautta. 

Kiitos Tuijalle neuvoista ja tsempityksestä tuon asian kanssa!!

Mutta sitten niihin iloisempiin asioihin...

Viime viikon lauantaina oli tokokoe Pieksämäellä. Matkaseurana meillä oli Eeva-Liisa ja Kiara, ja oli kyllä todella mukava reissu! Kiitos vaan vielä tytöille matkaseurasta!!
Mietin vielä edellisenä iltana, menenkö Mutkan kanssa kehään ollenkaan... fiilis kun ei oikein ollut kohdallaan tuon maanantain jälkeen, enkä saanut treenatuksi oikein ollenkaan ennen koetta. Koepaikalla meni hetki, ennen kuin sain kunnon tatsin koiraan, mutta kyllä se sieltä sitten löytyi kun vähän kaiveltiin.
Paikkamakuussa sitten elettiin todellisia kauhun hetkiä... koirat oli jätetty maahan ja ohjaajat siirtyneet kehän toiselle laidalle... hetken kuluttua Mutkan vierestä lähti koira juosten ohjaajansa luo (kyseinen koira oli vielä rähissyt Mutkalle ennen kehään menoa) ja veti Mutkan toiselta puolelta koiran mukaansa! Pulssi hakkasi aivan hurjana tässä vaiheessa, mutta M hieman nosti päätään ja jatkoi paikallaan pötköttämistä!! :D Kun kerran käskyn alla ollaan, niin mihis siitä sitten lähtis.... taitava M! <3
Yksilöliikkeet menivät ok, vaikka pientä epäpuhtautta siellä täällä. Seuruussa täyskäännökset oli ihan kamalia, maahanmenossa annoin aika voimakkaan vartaloavun, ja luoksetulossa ei jostain syystä istuutunut eteeni. Lisäksi tuomarilta ei ainakaan irtopisteitä saanut, vaan aika tiukka oli linja. Kuitenkin 167p ja 1-tulos, joten kyllähän siihen pitää tyytyväinen olla! :D

Keira-tyttökin pääsi pitkästä aikaa tokokehään, ja alku olikin enemmän kuin lupaava!! Pisteitä ei tuomarilta herunut etenkään tässä luokassa, mutta Keira teki töitä niin innokkaasti ja hyvin, että pisteistä viis!! En ole pitkään aikaan (jos koskaan) nähnyt Keiralta noin hyvää voittajaluokan seuraamista! :) Ja luoksetuloon, joka on ollut se mein murheenkryyni, K lähti todella vauhdikkaasti. Ainoastaan viimeinen pätkä oli siinä hieman hidas, eikä Keirakaan tullut eteen istumaan (??). Mutta... sitten sitä kuormittumista rupesi tapahtumaan loppua kohden... Vielä hyppynouto ja metalli menivät hyvin,  vaikka hyppynoudossa Keira jäikin hetkeksi hömöttämään ja vilkuilemaan katsomoon. Tunnarissa sitten se tapahtui... yhtäkkiä Keira keksi, että liikkeenohjaaja Eino on lähellä, ja rupesi sitä luimistelemaan. Toi lopulta oikean, mutta välissä oli jo tapahtunut vaikka sun mitä, joten pisteitä ei tästä liikkeestä tullut. Kaukoissa sitten oli jo vaikeuksia saada koira sivulle, ja kun sitten liikkeenohjaaja pyöräytti lätkää käsissään ja siitä kuului kopsaus, pomppasi Keira ilmaan, ja se liike oli sitten siinä!
Harmittava juttu, mutta toisaalta sain taas paljon uusia oivalluksia tuon asian suhteen. Keira selvästi kuormittuu liikaa, eikä vire kanna sitä koesuorituksen loppuun asti. Kuitenkin, alku oli niiiiin hyvää tekemistä, että ilmeisesti treenaamisen kanssa ollaan nyt oikeilla jäljillä. Olen nimittäin treenannut aika harvakseltaan, tehnyt todella pieniä pätkiä, palkannut lennosta ja vaihtelevasti, välillä vaan leikkinyt jne. ja aina lopettanut silloin kun koiralla on kaikkein kivointa. ;) Eikä tuo treenien harventaminen ainakaan suoritusten puhtauteen näytä vaikuttavan, päinvastoin. Joten... tätä systeemiä vaan lisää ja vielä virettä pikkasen ylöspäin, niin eiköhän me se saada kestämään vielä ne viimeisetkin kaksi liikettä. :) Eli toiveikas olen, ja ei taatusti luovuteta, kun avaimet hommaan alkaa löytyä!! Vielä me se TK3 napataan, perkules!!!

Kaiken kaikkiaan ollaan kyllä ehkä vasta viime aikoina ruvettu Keiraa ja sen herkkyyttä oikeasti ymmärtämään, ja siitä suuri kiitos kuuluu Sampolle. Sampo on tehnyt Keiran kanssa agissa aivan valtavan hienoa ja perusteellista työtä, ja olen erittäin toiveikas myös sen suhteen, että se alkaa kantaa ennen pitkää hedelmää. Kärsivällisyyttä se vaatii, mutta on se hyvä, että meillä on tuo perfektionisti talossa. ;)

Metkoja nuo otukset kyllä ovat, ei voi muuta sanoa!