Jaaha, olenpa ollut taas totaalisen laiska tämän blogin kanssa! Mutta josko nyt sitten jotakin runoilisin. Kyllähän tässä on yhtä sun toista touhuiltu, mutta kirjoitetaan nyt tiivistetysti hieman joka osa-alueesta. ;)

Ensiksi tietysti se tärkein, eli LAUMA. Tuon edellisessä tekstissä kirjoittamani episodin jälkeen on rauha onneksi laskeutunut meidän tyttölauman keskuuteen. Minkäänlaisia rähinöitä ei ole ollut, ja tietysti ollaan pyritty myös välttämään tilanteita, joissa niitä voisi syntyä. Tytöt ovat päivät toisistaan eristyksissä, samoin automatkoilla matkustavat kukin omissa "looseissaan",  ja kellään ei näytä tarvetta olevan rähistelyyn silloin kun ollaan läsnä. Toivotaan, että tilanne tällaisena säilyykin.
Kaisan jalasta olin pitkään huolissani, kun se ei tuntunut kokonaan paranevan millään!! Aina jonkun aikaa oli oireeton, mutta sitten rupesi sitä taas ontumaan. Onneksi tajusin viimein kokeilla vanhan rouvan selkää, ennen kuin kiikutin sen lääkäriin... eihän vika ollut missään muussa kuin aivan jumissa olevissa lihaksissa!! Selkä oli sään takaa aivan kivikova, ja kun sitä rupesin varovasti hieromaan, se pehmeni sormissa tuntuvasti. Muutamalla hierontakerralla saatiin selkä suurinpiirtein kuosiin, ja ontuminenkin lakkasi sen siliän tien. Pikkuhiljaa sitten Kaisa siirtyi normilenkkeilyyn, ja tietty kerran piti innoissaan revitellä niin kovin, että seurauksena oli taas pari päivää saikkua. :-/ Ei näytä kummempia kaunoja jääneen Kaisan ja Mutkan välillä... tuollahan ne porhaltaa menemään samaan tapaan kuin aina ennenkin. :) Ja Kaisaa pitää jatkuvasti toppuutella, kun ei se jalka nyt ihan ylettömiä vielä kestä kuitenkaan...

AGILITY
Tällä saralla onkin sitten tapahtunut paljon!! Meillä oli pitkän aikaa Mutkan kanssa jotenkin epäselvä vaihe koko lajissa... tuon tappeluepisodin jälkeen mulla meni pitkään, ennen kuin taas täysillä aloin luottaa Mutkaan, ja se vaikutti tosi paljon kaikkeen tekemiseemme. Niinpä yhteinen sävel agiradallakin oli monta viikkoa totaalisen hukassa!!
Mutta... asioilla on tapana järjestyä, ja niin kävi tässäkin asiassa. Ensinnäkin, pääsimme mukaan LAU:n valmennusrenkaaseen haastajaryhmään. Valmennusrenkaaseen valittiin yhteensä 10 3-luokan koirakkoa, meidän seuran parhaimmistoa jotka tähtäävät ensi kesän arvokisoihin, sekä 6 "haastajaa", joilla tähtäin on tulevaisuudessa korkealla. Ja me saimme siis Mutkan kanssa kunnian päästä tuohon haastajaporukkaan mukaan, ja sitä myöten kyllä motivaatio nousi kerralla ihan toisiin ulottuvuuksiin! Tuija käy pitämässä meille kerran kuussa treenit, ja muina aikoina sitten treenaamme tuossa samassa porukassa omatoimisesti Tuijan antamia kotiläksyjä. :) Haastajaryhmä, kuten koko renkaan kööri, on sen verran motivoitunutta ja taitavaa porukkaa, että eiköhän me siellä hyvin tsempata toinen toisiamme! :)
Renkaan aloitustapaamisen innoittamana tein paljon uusia päätöksiä treenaamisemme suhteen. Ensinnäkin, kontakteissa palataan mooonta askelta taaksepäin. Mutkan vauhti radalla on mieletön, ja viime aikoina ongelma on ollut huolimattomat kontaktit, etenkin puomi, jos vauhti kasvaa yhtään kovemmaksi. Tajusin, että olen ollut kontaktien opettamisessa todella epälooginen koiralle, enkä ole sitä kunnolla vaatinut pysähtymään kosketusalustalle alastuloissa... miksi ihmeessä se sinne itsekseen jäisi, jos ei se tiedä että niin kuuluu tehdä??!! Niinpä, nöyrästi kotieteiseen pysähtymisen opetteluun: "koske" --> pito ja vaaditaan kontakti ohjaajaan --> naksuttimella "naks" ja vapautus palkalle. TOIMII!! Eli ei muuta kun noin tsiljoona toistoa, ensin vain ja ainoastaan hihnassa ja siitä sitten pienin askelin vauhtia lisäten... tavoitteena se, että kontaktilta ei KOSKAAN lähdetä ilman ohjaajan lupaa! :)

Viime viikonloppuna Juha Orenius oli pitämässä kaksipäiväistä koulutusta Lappeenrannassa, ja olin ilmoittautunut Mutkan kanssa mukaan. ONNEKSI, sillä Juhalla oli meille todella paljon annettavaa!! Kopsaan tähän suoraan pätkän treenipäiväkirjastamme ajan ja sormien säästämiseksi. ;)

--

26.9. Juha Oreniuksen koulutus

Alku aina hankalaa… ja Juha, kun oma rotu kerran on kyseessä, ei todellakaan päästänyt meitä helpolla!! Kai hää katsoi, että meissä jotain potentiaalia on… koirassa ainakin. ;) Vekkausta jauhettiin niin kauan, että se hänen silmäänsä miellytti, ja siinä sitä olikin mulla tekemistä... Otin myös patukan käyttöön vekkauksen opettelussa, vaikka olen kuvitellut, etten pysty patukkaa kädessä radalla pitämään. Noh, hyvinhän tuo toimi, kun ei itse vaan olisi niin kamalan kömpelö sen käytössä!! Myös puomille lähtöä sekä alastuloa vahvistettiin patukan avulla… tästäkin mulla oli paha aavistus, että M käy hakemassa patukan ja lähtee sen jälkeen rallattelemaan ympäri hallia se suussaan. Jälleen kerran aliarvioin koirani… patukka toimi hyvin koiran ”vetäjänä” puomille, jonka molemmin puolin oli putken suu houkuttelevasti. Samoin alastulossa neiti pysähtyi patukalle kuin seinään! Vekkausta ja puomihässäkkää hioessa meni aikaa sen verran, ettei pidemmälle ehditty. Mutta saadut neuvot olivat sitäkin arvokkaampia!! Hyvä mieli jäi!!

27.9.2009 Juha Oreniuksen koulutus

Huhhuh!! Hiki tuli, mutta mieli oli treenin jälkeen niiiin hyvä, että sitä on vaikea sanoin edes kuvailla! Vääntöä, vääntöä, vääntöä… mutta viimein selvitettiin 26 esteen hyppyradan joka ikinen kohta! Pahin kohta oli jälleen alku, jossa en meinannut saada ajoitusta millään kuntoon… aina joko pidin koiraa liian pitkään minua kohti tai käänsin liian aikaisin. Seuraavat ongelmat tulivat sitten, kun rata alkoi tehdä ns. siksakkia… Mutta tarpeeksi aggressiivisella ohjaamisella onnistuin nekin kohdat vihdoin ohjaamaan. Ja sepä se taitaa olla se meidän juttu… riittävän aggressiivinen ja määrätietoinen ohjaus! Juha sanoi, että koska Mutka on niin nopea, ei mulla ole käytännössä mitään muuta mahdollisuutta kuin juosta AINA täysillä radalla. Eli:

-         juokse täysillä

-         ohjaa

-         katso koiraa

à helpommin sanottu kuin tehty! ;)

Tarpeeksi napakka ”tässä, tässä, tässä” näytti tepsivän moneen tilanteeseen, ja Juha antoi luvan jopa kiroilla radalla tarpeen tullen… noin kiihkeälle koiralle ei kuulema pehmokäskyt mene jakeluun. ;)

Ja… kun asiaa pohdin, niin näinhän se on. Silloin, kun Mutka tietää mitä tehdään ja luottaa minuun, eli sillä on selkeä tehtävä, se tekee älyttömän hyvin töitä. Esimerkiksi, vaikka olisi kuinka vaikea hyppykulma tahansa, mutta jos reitti seuraaville esteille on selvillä, ei sillä ole mitään ongelmaa hypätä sen yli. Kuitenkin, ns. helppojakin rimoja tulee alas silloin, jos itse olen yhtään epävarma… koira heittää läskiksi, kun ei kerran selkeitä ohjeita tule.

Eli hetkeksikään ei saisi ohjaus herpaantua, vaan kaikki pitäisi tehdä täpöllä!! Tuolla radalla sain ohjauksen kestämään parhaimmillaan kasassa 6-7, joissakin kohdin jopa 8 estettä. Mutta heti kun tulee joku epämääräinen hetki, pakka hajoaa. Hyvin tyypillinen nopean koirakon ongelma, johon  ei kai auta mikään muu kuin treeni, treeni ja treeni!! Pakko se on myöntää.. koira on sairaan nopea ja myös älyttömän makee silloin kun kulkee hyvin!!! Perkale, meistä vielä kuullaan!!!

Ja yksi asia, jonka nyt ihan oikeasti päätän: YHTÄÄN radanpätkää en tee treeneissä niin, etten ole kunnolla sitä suunnitellut tai jos olen yhtään epävarma miten ohjaan… kokeilla toki pitää, mutta koiralle ei pidä antaa missään vaiheessa vaikutelmaa, etten ole tosissani. Eli kun ohjataan, niin oikeesti ohjataan…. meni sitten kuinka metsään tahansa. J

---

Eli koulutus oli todellakin jokaikisen euron arvoinen, ja paljon enemmänkin!!

Koulutuksen jälkeen tulin kipeäksi (tietty), ja monta päivää poltteli päästä kokeilemaan noita uusia oppeja. Perjantaina (vaikken ihan terve ollutkaan ) sitten käytiin Sampon kanssa kokeilemassa vekkaamista ja pyrin koko ajan käskyttämään koiraa voimakkaasti, jopa ylikorostetusti... ja voi mahoton miten upeasti Mutka kulki!! Myös Keiran kanssa kokeiltiin samaa tyyliä, ja näyttäisi toimivan silläkin.. eli treenit jatkukoon! :)

Alla kuvat neitosten pujottelusta... kuvat on ottanut Marjo Vainio Kouvolasta.

TOKO

Pieksämäen kokeen jälkeen käytiin Mutkan kanssa vielä onneamme koettamassa Kouvolassa 5.9. Onni ei kuitenkaan suosinut meitä, eikä suoritus ollut kummaltakaan mitään kovin hyvää tekemistä. En ollut tyytyväinen Mutkan seuruisiin, vaikka niistä 9 saatiinkin kummastakin, ja muutenkin pientä epäpuhtautta oli vähän joka liikkeessä. Kun kerran maahanmenoa on jankattu, niin hyvin odotetusti ongelmia tuli nyt seisomisessa... Mutka empi hetken, ja päätti sitten tehdä kompromissin ja mennä istumaan. :D Myös hypyn taakse istui, mitä ei ole tehnyt koskaan aiemmin, joten istuminen oli selvästi päivän sana. :) Tuomari Anne Nokelainenkin totesi tuosta liikkeestä seisomisesta, että neiti taisi kuvitella kuuluvansa jo voittajaluokkaan. :) Pisteet 158, eli harmittavan lähelle ykköstä jäätiin. Mutta... parempi näin.. kyllä siitä olisi jäänyt vähän "armopalan" maku. Yritetään sitten viimeisessä alokkaan kokeessa ihan oikeasti onnistua!

Tokotreenirintamalla onkin ollut aika hiljaista viime aikoina... Mutkan kanssa pidin kyllä tarkoituksellakin hieman taukoa tuon Kouvolan jälkeen, mutta tauko on kyllä venähtänyt luvattoman pitkäksi. Kaverit pliis, kiskokaa minut treemaan!! :D

SPEEDRACE

Tämä on mitä ilmeisimmin meidän laji. ;) Lauantaina 3.10. oltiin koko perheen voimin (Kaisa tosin ei osallistunut) Kotkassa speedrace-kisassa. Ja Imatralla keväällä mainetta niittänyt joukkueemme Kelpo Mutka oli taas kasassa... tosin tällä kertaa Woiton tilalla juoksi Keira, joten nimikin muutettiin vaihdokseen sopivaksi "Kelpo Mutka featuring Keira". :) Mutkan tiesin kyllä voivan pärjätä, mutta en sentäs ihan noin hyvin... 77 maxikoiran joukosta Mutka nimittäin täräytti voittoon!! N. 100 metriä taittui aikaan 7,37. Keira jostain syystä lähti vähän himmaillen liikenteeseen, ja siinä sitten meni hieman aikaa, mutta hyvin keirulainenkin mennä pinkaisi... varmuuden vuoksi teki vielä vähän agia lopussa, ja hyppäsi maalijohteiden välissä. :D Tiinan pojat Warma ja Arwo pinkoivat myös tyylikkäästi sijoille 7 ja 8 yksilökisassa... ja eipä löytynyt Kelpo Mutkalle tälläkään kertaa voittajaa, joten myös joukkuekisan voitto matkasi meidän mukana Lappeenrantaan... ja Woitto oli lisäksi aivan suvereeni Nitro-sarjassa. :)

Alla kuva voittajatiimistä. Kuvan on ottanut Jenni Parkkali (jonka podengo Weppi pinkoi mineissä hienosti sijalle 2!).

Alla vielä päivän piristykseksi (??) kuva Mutka the Jättikielestä... tämänkin kuvan on ottanut Marjo Vainio.