Pitkästä aikaa agility oli oikeesti kivaa! :) Semmosta rämpimistä on tässä muutama viikko ollutkin, että alkoi jo tosissaan ahdistaa.
Tällä kertaa mulla oli myös "terapiakoira" tolleri Mikke ohjattavana. Ideana oli siis, että vedän radan ensin rennosti estevarman Miken kanssa, ja sitten yritän tehdä samalla tavalla Keiran kanssa ja pääsisin siten siitä omasta rimojen jännittämisestä eroon... ja tämä näyttikin olevan varsin hyvä konsti! Eka rata Keiran kanssa meni aivan loistavasti... yksi rima, A:n kontakti vähän kiikunkaakun, mutta muuten siis ihan puhdasta jälkeä! Tiesinkin kyllä, että liikuin itse hyvin. Toka pätkä meni sitten ensin pieleen, kun taas kerran hermostuin itse... ja roiskimiseksi meni sitten sen jälkeen koko touhu. Ei muuta kun tytöt jäähylle ja hetken päästä sama setti uudestaan... ja toimikin jo paljon paremmin!! Eli ei muuta kun kukkahattu päähän ja rentoa menoa... ja pääasia, että liikun koko ajan sujuvasti enkä jää ihmettelemään. Näyttää taas paljon, paljon paremmalta, suuri kiitos Annelle kullanarvoisista neuvoista!! Ja Mikke toimi terapiakoirana varsin mallikkaasti... mikäs siinä on mennessä kun toinen vaan tekee kummempia kyselemättä. :)
Uusia tuulia tässä saattaapi tuulahdella enemmänkin... kerrotaan niistä sitten myöhemmin lisää. ;)